Uutiset

Samsung julkaisi Android XR -käyttöjärjestelmää hyödyntävät Galaxy XR -lasit

Galaxy XR tarjoaa käyttäjille koko näkökentän täyttävän Android-kokemuksen.

Samsung on tuoreimmassa Galaxy Eventissään julkaissut Galaxy XR -lasinsa, jotka ovat korealaisvalmistajan vastine Applen Vision Pro -laseille. Niin huvi- kuin hyötykäyttöönkin suunnatut Galaxy XR -lasit hyödyntävät ensimmäisenä tarkoitukseen räätälöityä Android XR -käyttöjärjestelmää ja ne tukevat kaikkia Android-sovelluksia. XR on lyhenne sanoista ”extended reality” eli ”laajennettu todellisuus”. Lasien kehityksessä on ollut mukana Google ja Qualcomm ja ne tukevat natiivisti Googlen Gemini-tekoälyominaisuuksia.

Galaxy XR:ää hehkutetaan tekoälyavusteiseksi apuriksi, jonka käyttö tuntuu luonnolliselta sekä puheella mikrofoniavusteisesti että sisä- ja ulkokameroiden avulla tapahtuvilla silmäseurannalla (neljä kameraa) ja käsieleillä (kuusi kameraa). Lasit seuraavat myös käyttäjän pään liikkeitä ja etäisyyttä huonekaluista ja seinistä. Android XR:lle optimoituja sovelluksia ovat esimerkiksi Google Kartat ja Kuvat, Youtube sekä Circle to Search -hakutoiminto. Viihdekäytössä laseja voi käyttää esimerkiksi silmien eteen avautuvaan videostriimaamiseen tai vaikkapa Android XR -yhteensopiviin peleihin erikseen myytävien Galaxy XR -ohjainten kanssa. Laseihin voi myös heijastaa tietokoneen näytön Galaxy Book -kannettavasta hyötykäyttöä ajatellen.

Tekniikan osalta Galaxy XR:ssä sykkii Qualcommin XR2+ Gen 2 -järjestelmäpiiri sekä 16 gigatavua RAM-muistia ja 256 Gt tallennustilaa. Molempien silmien edessä on Micro-OLED-näytöt 3552 × 3840 pikselin tarkkuudella ja maksimissaan 90 hertsiin yltävällä virkistystaajuudella. Vaakasuuntainen katselualue on 109 astetta. Käyttäjä näkee ulkomaailman riisumatta laseja kahdella korkean tarkkuuden passthrough-kameralla, joiden avulla myös AR-sisällön katselu onnistuu. Lasit tukevat Wi-Fi 7:ää ja Bluetooth 5.4:ää ja langattomassa käytössä niille luvataan 2–2,5 tuntia käyttöaikaa, kun lasit on yhdistetty ulkoiseen akkuun. Itse lasit painavat 545 grammaa ja ne asettuvat päähän otsapehmusteen ja rullalla kiristettävän niskapannan avulla. Laseihin on integroitu myös kaiuttimet korvien kohdille pääpannan molemmin puolin.

Galaxy XR -lasit julkaistaan alkuvaiheessa vain Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa. Lasien suositushinta on 1800 dollaria.

Lähde: Samsung, Google, Tuotesivu

Uusi artikkeli: Testissä Apple iPhone 17 Pro

22.10.2025 - 17:10 / Juha Kokkonen Mobiili Kommentit (8)

Testissä Applen uusi 1359 euron hintainen iPhone 17 Pro -huippumalli.

Tämän syksyn kolmantena ja samalla näillä näkymin viimeisenä uusimman sukupolven iPhone-testinä vuorossa on 1359 euron hintaisen iPhone 17 Pro -mallin artikkeli.

Tässä artikkelissa tutustumme iPhone 17 Pro -malliin runsaan kahden viikon ympärivuorokautisen käyttötestijakson pohjalta. Koska Apple ei toimita Pohjoismaissa lehdistölle testilaitteita, ostimme testikappaleen itsellemme DNA:n ystävällisellä avustuksella. DNA:n iPhone 17 Pro -valikoimaan voi tutustua heidän verkkokaupassaan.

Lue artikkeli: Testissä Apple iPhone 17 Pro

Cooler Master julkaisi uudet V4 Alpha 3DHP Black- ja Hyper 212 3DHP -prosessoricoolerit

Sekä V4 Alpha 3DHP Black että Hyper 212 3DHP hyödyntävät Computex-messuilla esiteltyä patentoitua 3D-lämpöputkiteknologiaa.

Cooler Master on terästänyt prosessoricoolereidensa valikoimaa kahdella uudella mallilla. Yhtiö esitteli 3DHD-lämpöputkiteknologian alun perin Computex-messuilla ja nyt teknologia pääsee tositoimiin yhtiön uusissa V4 Alpha 3DHP Black- ja Hyper 212 3DHP –coolereissa. 

Cooler Master V4 Alpha 3DHP Black on yhtiön mukaan muotoiltu klassisen V-moottorimallin mukaan, joskin ainakin allekirjoittaneelle yhtymäkohtien hakeminen tuottaa vaikeuksia. Yhteen jäähdytintorniin ja kahteen tuulettimeen perustuva cooleri on varustettu yhtiön uusilla 3D-lämpöputkilla, jotka jakavat lämmön tasaisemmin pitkin jäähdytinrivastoa. 3D-lämpöputkia on käytössä kaksi. Lämmönsiirtoa auttaa myös normaalia kookkaampi täyskuparinen pohjalevy. V4 Alpha Black on varustettu kahdella Mobius 120 –tuulettimella. 

Cooler Master Hyper 212 3DHP jatkaa yhtiön suosittua tornicoolerisarjaa 3D-lämpöputkilla päivitettynä. Lämpöputkia on käytössä yhteensä kaksi. Yhteen jäähdytystorniin perustuvasta coolerista tulee saataville kaksi versiota: toinen mustalla Mobius 120- ja toinen ARGB-valaistulla Mobius 120 –tuulettimella. Myös Hyper 212 3DHP on varustettu normaalia kookkaammalla täyskuparisella pohjalevyllä. 

Molemmat Cooler Masterin uutuuscoolereista tukevat AMD:n AM4- ja AM5- sekä Intelin LGA 115x/1200/1700/1851 -prosessorikantoja. V4 Alpha 3DHP Blackin suositushinta on 39 euroa, kun Hyper 212 3DHP:n hinnaksi kerrotaan 29,99 euroa riippumatta siitä, valitseeko mustan vai ARGB-version. Coolereiden pitäisi tulla saataville välittömästi, mutta tarkka saatavuus vaihtelee maittain.

Lähde: Lehdistötiedotteet (sähköposti)

Corsair julkaisi uuden AIR 5400 -kotelon kolmikammioisella rakenteella

Corsairin mukaan kolmikammioinen rakenne mahdollistaa matalat lämpötilat sekä prosessorille että näytönohjaimelle, kun kaksiokammioratkaisuissa toinen jää aina tappiolle.

Tietotekniikkajätti Corsair on laajentanut jälleen kotelovalikoimaansa. Yhtiö kuvailee uutta AIR 5400 –koteloaan vallankumoukselliseksi kolmikammioisine rakenteineen. 

Corsair AIR 5400 voi ensi silmäyksellä vaikuttaa perinteiseltä akvaariomallin miditornikotelolta, mutta tarkemmin katsoessa huomaa sen olevan selvästi normaalia leveämpi, mikä jättää tilaa täyskokoisille tuulettimille etupaneelin lasiosuuden viereen. Kotelo julkaistaan kahtena versiona, joista toisessa on esiasennettuna kolme RS120-R ARGB –tuuletinta ja toisessa kolme LX120-R iCue Link RGB –tuuletinta, kummatkin käänteisin lavoin. 

Etupaneelin tuulettimet puhaltavat ilmaa kammioon, joka on tarkoitettu prosessorin 360 mm:n AIO-coolerille ja josta ilma ohjataan suoraan ulos kotelosta. Näytönohjaimelle puhalletaan ilmaa pohjaan esiasennetuilla tuulettimilla ilmanohjaimen avulla ja katosta löytyy vastaavan kaltainen ilmanohjain, joskin yhtiön mukaan lähinnä esteettisistä syistä. Myös kattoon voi kuitenkin asentaa tuulettimet tai vaikka AIO-coolerinkin, vaikka sitä ei sinne olekaan tarkoitettu. 

 

AIR 5400:n tekniset ominaisuudet: 

  • Koko ja paino: 467x470x340 mm, 16,7 kg 
  • Materiaalit: Teräs, karkaistu lasi 
  • Emolevytuki: mini-ITX, mATX, ATX, E-ATX (305×277 mm), tuki emolevyn takapuolen virtaliittimille 
  • Virtalähdetuki: ATX 
  • I/O-paneeli: USB-C 3.2 Gen 2, 2 x USB-C 3.2 Gen 1, 3,5 mm audiokomboliitin 
  • Asemapaikat: 1 x 3,5”, 2 x 2,5” 
  • GPU:n maksimipituus: 430 mm 
  • Jäähdytintuki (Virallisesti tuettu Corsair H60, H100, H150, Nautilus, Titan) 
    • Edessä 360 mm 
    • Katossa 360 mm 
    • Takana 120 mm 
  • Tuuletintuki 
    • Edessä 3 x 120 mm 
    • Pohjassa 3 x 120 mm (esiasennetut RS120-R- tai LX120-R –tuulettimet) 
    • Katossa 3 x 120 mm 
    • Takana 1 x 120 mm 

Corsair AIR 5400 tulee saataville välittömästi mustana ja valkoisena versiona. Kotelo on hinnoiteltu yhtiön omassa verkkokaupassa iCue-versiona 329,90 euroon ja ARGB-versiona 279,90 euroon. 

Lähde: Lehdistötiedote

Lian Li julkaisi edulliset RB-sarjan virtalähteet omalla kaapelinhallinnalla

Virtalähteissä on mukana tarrat kaapelien ohjaamiseen ja ylimääräisten kaapelien niputtamiseen.

Taiwanilainen Lian Li on julkaissut virtalähteiden edullisempaan päähän uuden RB-malliston, joka tarjoaa 550, 650 ja 750 watin variantit. Huomion arvoinen seikka RB-sarjassa on valmiit kaapelinhallintatarrat, joilla virtalähteen kiinteät kaapelit saa siistittyä. Tarroilla kaapeleita voi ohjata kotelossa oikeisiin suuntiin, kuten emolevyn ja näytönohjaimen virransyötöille kotelon keskiosiin ja prosessorille kotelon yläosaan. Samalla käyttämättömät kaapelit saa kätevästi piiloon virtalähteen omilla tarroilla.

Muilta osin RB-mallit ovat 80 Plus Bronze -sertifioituja ja niissä on 135 mm:n lämpötilaohjattu tuuletin. Pituudeltaan virtalähteet ovat 150 mm, eli kompaktimpaa ATX-kokoa. Uutuudet tukevat myös nykyisiä ATX 3.1- ja PCIe 5.1 -standardeja, eli niiden mukana tulee 12V-2×6-kaapeli uusille näytönohjaimille.

Lian Lin RB-virtalähdemallien (RB550B, RB650B ja RB750B) suositushinnat dollareissa ovat 50, 60 ja 70 $ ja Suomessa niitä on listattu niin ikään 50–70 euron hintahaarukassa. Virtalähteille myönnetään 5 vuoden takuu.

Lähde: TechPowerUp, Tuotesivu

Fanatec esitteli lippulaivaluokan Podium DD -suoravetomoottorin ja Podium Pedals -polkimet

Ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myyntiin tuleva setti tarjoaa jopa 25 Newtonmetrin väännön ratille ja mm yli 200 kg:n load cell -jarrun.

Corsairin alati kasvavaan tietotekniikkaimperiumiin nykyisin kuuluva Fanatec on ollut paikan päällä SimRacing Expo 2025 -messuilla. Yhtiö ei tyytynyt messuilla vain olemassa olevien laitteittensa esittelyyn, vaan mukana oli myös ensi vuoden alussa myyntiin tulevat uudet Podium-sarjan edustajat.

Fanatec Podium DD -moottoriyksikkö tulee yhtiön mukaan syrjäyttämään Podium Wheel Base DD2:n yhtiön lippulaivamallina suoravetomoottoreiden saralla. Yksikön kerrotaan olevan kehitetty ClubSport DD- ja ClubSport DD+-suoravetomoottoreiden pohjalta ja se tarjoaa jopa 25 Nm:n vääntövoiman sekä yhtiön suoravetomoottoreiden tähän mennessä laajimman dynaamisen toiminta-alueen. Rattiyksikön sisäosat on valmistettu alumiinista, minkä luvataan toimittavan FullForce-efektit käyttäjän käsiin uskomattomalla tarkkuudella.

Podium Pedals -polkimet on puolestaan kehitetty Fanatecin mukaan yhteistyössä ammattilaiskuskien kanssa. Kolmen polkimen setin jarrupoljin on sen mukaan ensimmäisen alumiinista taottu poljin simulaattoripoljinten historiassa ja se yhdistettynä yli 200 kg:n load cell -tekniikkaan tarjoaa paitsi voimaa, myös tarkkuutta. Elastomeeriin perustuva kompression hallintajärjestelmä varmistaa puolestaan jarrupolkimen pysyvän käyttäjälle turvallisena kuormasta riippumatta. Lisäksi polkimista julkaistaan kahden polkimen Podium Pedals Formula -erikoisversio kahdella hiilikuituisilla pinnoilla ja kantapääkupeilla terästetynä.

Palaamme uusiin Podium-sarjan lippulaivatuotteisiin tarkemmin, kun ne julkaistaan myyntiin ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Lähde: Fanatec

Japanilaisraportti: Apple leikkaa iPhone Airin tuotantomääriä

20.10.2025 - 20:15 / Petrus Laine Mobiili Kommentit (14)

Valmistusmäärien leikkaus herättää kaikuja menneestä, kun Apple leikkasi iPhone 12 Minin valmistusmääriä ja lopulta jätti iPhone 13 Minin sarjansa viimeiseksi edustajaksi.

Uutisoimme viime viikon lopulla vahvoista huhuista, joiden mukaan Samsung olisi heittämässä pyyhkeen kehään ultraohuiden puhelinten saralla heti ensi yrittämän jälkeen. Syyksi Galaxy S26 Edgen perumiselle mainittiin heikot myynnit.

Nyt vaikuttaa siltä, ettei Samsung ole ainut ultraohuiden puhelinten myyntiin pettynyt taho. Japanilainen sijoituspankki Mizuho Securities kertoo Applen päättäneen leikata iPhone Airin valmistusmääriä merkittävästi. Viimeksi Applen kohdalla kuultiin vastaavista uutisista iPhone 12 Minin kohdalla ja kuten kaikki tietävätkin, sitä seuraava iPhone 13 Mini jäi sarjansa viimeiseksi edustajaksi.

Raportin mukaan Apple on päättänyt pienentää iPhone Air -puhelinten tuotantomääriä jopa miljoonalla puhelimella tämän vuoden aikana. Samaan aikaan sen kerrotaan nostaneen kaikkien iPhone 17 -mallien valmistusmääriä kahdella miljoonalla puhelimella ja tämän vuoden myyntimäärien odotetaan nyt nousevan 88 miljoonasta jopa 94 miljoonaan puhelimeen.

Päivitys:

Apple-analyytikko Ming-Chi Kuon mukaan iPhone Airin toimitusketjun odotetaan pienentävän toimituksiaan jopa 80 %:lla ensi vuoden ensimmäiseen neljännekseen mennessä ja joidenkin pidemmän toimitusajan komponenttien valmistuksen jopa loppuvan täysin vuoden loppuun mennessä. Myös japanilainen Nikkei on uutisoinut, ettei puhelimelle ole käytännössä lainkaan kysyntää ja tuotannon odotetaan laskevan merkittävästi.

Lähde: MacRumors (1), (2)

RedMagic 11 Pro -puhelimet julkaistiin Kiinassa – 11 Pro+ -mallissa nestejäähdytys

20.10.2025 - 20:05 / Timo Niemenmaa Mobiili Kommentit (0)

Uudet lippulaivapuhelimet saapuvat myös Eurooppaan marraskuun alussa.

Kiinalaisvalmistaja nubia on julkaissut kotimaassaan uudet mobiilipelaamiseen suunnatut huippupuhelimensa, jotka ovat RedMagic 11 Pro ja 11 Pro+, joista jälkimmäinen on varustettu puhelimiin räätälöidyllä nestejäähdytysratkaisulla, joka osassa varianteista on osittain näkyvissä takakuoren alta. Molempien mallien sisällä on Qualcommin uunituore Snapdragon 8 Elite Gen 5 -järjestelmäpiiri valmistajan omalla ”R4-pelipiirillä” höystettynä sekä aktiivituuletin jäähdytystä tehostamassa.

Kaksikko on 11 Pro+:n nestejäähdytystä lukuun ottamatta hyvin samanlainen tekniikkansa osalta – molemmissa on jopa 144 hertsiin yltävä 6,85-tuumainen AMOLED-näyttö (1,5K), jonka alle on piilotettu huomaamaton 16 megapikselin etukamera. Sen lisäksi kamerapuolelle mainitaan ainakin 50 MP:n pääkamera sekä niin ikään 50 MP:n ultralaajakulmakamera.

Ainakin Kiinassa järjestelmäpiirin mukana tulee RAM-muistia ja tallennustilaa 12 & 256 ja 16 & 512 gigatavua, mutta 11 Pro+:lla on myös 24 Gt & 1 Tt:n erikoisvariantti. Akkupuolella 11 Pron kapasiteetti on 8000 milliampeerituntia 80 watin pikalatauksella, kun taas 11 Pro+:n akku yltää 7500 mAh:iin ja tukee jopa 120 W:n pikalatausta ja 80 W:n langatonta latausta.

Muita ominaisuuksia kaksikossa on esimerkiksi 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, Wi-Fi 7- ja NFC-tuet sekä huipputason IPX8-suojaluokitus. Lisäksi puhelinten kehyksessä on pelaamista varten hipaisulla toimivat ”olkanäppäimet”. Käyttöjärjestelmänä uutuuksissa rullaa Android 16 -pohjainen RedMagic OS 11.

Uudet RedMagic 11 Pro -mallit lanseerataan 3. marraskuuta myös Eurooppaan. EU:ssa myyntiin tuleville puhelimille lienee odotettavissa vähintään 5 vuotta Android- ja tietoturvapäivityksiä. 11 Pron ja 11 Pro+:n alkaen-hinnat ovat 4999 ja 5699 Kiinan juania, jotka kääntyvät suurin piirtein 600 ja 690 euroon ennen arvonlisäveroa.

Lähde: GSMArena, RedMagic

Uusi artikkeli: Testissä Nothing Ear (3) -nappikuulokkeet

20.10.2025 - 18:16 / Oskari Manninen Mobiili Kommentit (0)

Testasimme Nothingin uudet 199 euron hintaiset Ear (3) -nappikuulokkeet.

Nothing esitteli uudet Ear (3) -nappikuulokkeensa syyskuun puolessa välissä. Uutukaisten nimeäminen on varsin mielenkiintoinen, sillä Ear (2):t julkaistiin jo kaksi vuotta sitten ja viime vuonna väliin ehtivät numeron mallinimestä pois pudottaneet Nothing Ear -napit. Nimimuutoksen lisäksi uutuusnapit lupaavat tuovansa mukanaan uuden kuuloke-elementin, joka tuo entistä voimakkaamman bassotoiston ja diskanttitoiston sekä koteloon sijoitetun Super Mic -mikrofonin, joka on suunniteltu käytettäväksi meluisissa ympäristöissä.

Tuoreessa io-techin testiartikkelissa tutustumme Nothing Ear (3):een ja otamme selvää tarjoavatko niiden mukanaan tuomat uudistukset vastinetta 199 euroon nousseelle suositushinnalle.

Lue artikkeli: Testissä Nothing Ear (3) -nappikuulokkeet

Live: io-techin Tekniikkapodcast (42/2025)

io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina 17. lokakuuta noin kello 14:00 alkavana suorana live-streamina YouTubessa. Äänessä ovat tällä viikolla Juha Kokkonen, Petrus Laine ja Oskari Manninen.

Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.

io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa: