Uutiset

AMD esittelee uudet RDNA 4 -arkkitehtuurin Radeon RX 9000 -näytönohjaimet helmikuun lopussa

AMD on jo varmistanut aiemmin uusien Radeon RX 9000 -näytönohjainten myynnin alkavan maaliskuun alussa ja nyt esittelytilaisuuden ajankohdaksi tarkentui 28. helmikuuta kello 15:00 Suomen aikaa.

AMD:n oli tarkoitus esitellä RDNA 4 -arkkitehtuuri ja Radeon RX 9000 -sarjan näytönohjaimet CES-messuilla ja tuoda ne myyntiin 23. tammikuuta. Täysin varoittamatta esittelyt jäivät kuitenkin tapahtumatta ja yhtiö lupasi kertoa arkkitehtuurista lisää myöhemmin ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

AMD:n virallinen selitys, miksi RDNA 4 ja FidelityFX Super Resolution 4 -teknologiat jätettiin esittelemättä CES 2025 -messuilla oli aika. Yhtiön edustajien mukaan niille olisi voitu antaa 5 minuuttia aikaa, mikä olisi ollut auttamatta aivan liian vähän. Myyntiintulon lykkäämiselle virallinen syy oli puolestaan ohjelmistojen viimeiset viilaukset ja mahdollisuus saada julkaisuun lisää FSR 4 -pelejä. Tämänhetkisten tietojen mukaan FSR 4 tulee toimimaan automaattisesti kaikilla FSR 3.1 -peleillä, kunhan käytössä on uusi RX 7090 -sarjan näytönohjain.

Yhtiön David McAfee oli ensimmäinen, joka kertoi tammikuussa uuden aikataulun julkaisulle sijoittuvan maaliskuulle. Hiljattain yhtiön toimitusjohtaja Lisa Su tarkensi asiaa vuosikatsauksen konferenssipuhelun yhteydessä julkaisun tapahtuvan nimenomaisesti maaliskuun alussa. Huhujen mukaan tarkka päivämäärä olisi 6. päivä maaliskuuta, mutta siitä ei ole vielä virallista varmistusta.

Nyt McAfee on varmistanut twiitissään, että luvattu ja odotettu Radeon RX 9000 -sarjan esittelytilaisuus tullaan pitämään 28. helmikuuta kello 15:00 Suomen aikaa. Esittelytilaisuus tullaan lähettämään suorana YouTubessa.

Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy S25 Ultra

13.2.2025 - 21:37 / Juha Kokkonen Mobiili Kommentit (4)

Testasimme Samsungin uuden 1499 euron lähtöhintaisen Galaxy S25 Ultra -huippumallin sekä sen Galaxy AI -tekoälyominaisuudet.

Samsung julkisti uusimman sukupolven Galaxy S25 -lippulaivamallistonsa tammikuun lopulla ja ne saapuivat Suomessa kauppoihin viime viikolla. Julkaisussa Samsung keskittyi vahvasti uusien tekoälyominaisuuksien esittelyyn ja jätti rautauudistuksen vähemmälle. Tutustumme io-techin Galaxy S25 Ultra -testiartikkelissa Samsungin huippumallin uudistuksiin sekä uusien tekoälyominaisuuksien toimintaan.

Artikkelissa perehdymme Galaxy S25 Ultra -huippumalliin kattavasti noin kahden viikon ympärivuorokautisen testijakson pohjalta.

Lue artikkeli: Testissä Samsung Galaxy S25 Ultra

NVIDIA julkaisi uudet GeForce 572.42 -ajurit näytönohjaimilleen

Indiana Jones and the Great Circlelle Game Ready -leiman antavat ajurit tukevat myös uusia Avowed-, Sid Meier’s Civilization VII- ja Wuthering Waves -pelejä.

NVIDIA on julkaissut uusia ajureita näytönohjaimilleen. GeForce 572.42 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön näytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuurista lähtien. Voit tutustua ajureihin lähemmin NVIDIAn Game Ready -artikkelissa ja kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa (PDF).

GeForce 572.24 -ajureiden uudet ominaisuudet ja optimoinnit

  • Game Ready -leima Indiana Jones and the Great Circle (DLSS 4)
  • Tuki Avowed -pelille
  • Tuki Wuthering Waves -pelille
  • Tuki Sid Meier’s Civilization VII -pelille

Korjatut bugit ja yleisiä parannuksia

  • Valorantin kaatuminen käynnistyksessä
  • Kokoonpanon kaatuminen Final Fantasy XVI -pelin sulkeutumisen yhteydessä
  • Joillain kokoonpanoilla heikentynyt suorituskyky Delta Force -pelissä, kun Resizable Bar on käytössä
  • 3DMark DXR Feature Test -testin oudon matalat lukemat Blackwell-arkkitehtuurin grafiikkapiireillä
  • Korjattu yhteensopivuusongelmia liittyen uusien ja vanhojen DLL-kirjastojen versionumeroihin

Tiedossa olevat bugit ja ongelmat

  • Muutokset GPU:n aktiviteetti-ikonin näkymiseen ilmoitusalueella tulevat käyttöön vasta uudelleenkäynnistyksen yhteydessä
  • Odottamattoman heikko suorituskyky VRay 6:n CUDA Vpath -testeissä Blackwell-arkkitehtuurin grafiikkapiireillä

Lataa NVIDIAn ajurit täältä

Intel julkaisi katsauksen viime vuoden haavoittuvuuksiin prosessoreissa ja näytönohjaimissa

Raportin mukaan Intelin prosessori- ja näytönohjainalustoilta löydettiin viime vuonna vähemmän haavoittuvuuksia, kuin AMD:n vastaavista tai NVIDIAn näytönohjaimista.

Intel on julkaissut katsauksen viime vuoden haavoittuvuuksiin prosessoreissa ja näytönohjaimissa. Yhtiön raportissa avataan paitsi tarkemmin sen tuotteiden haavoittuvuuksia, myös verrataan yhtiön tuotteita kilpailijoihin ja niiden haavoittuvuuksiin.

Intelin raportin mukaan sen tuotteissa oli viime vuonna yhteensä 374 haavoittuvuutta, joista 81 koski tuotteiden firmwarea, 272 ohjelmistoja ja 21 itse rautaa. Yhtiö mukaan sen työntekijät löysivät itse kaikki rautabugit, kun firmware- ja ohjelmistobugeja löydettiin myös ulkopuolisten toimesta ennen Inteliä.

Intelin ja AMD:n prosessorialustoja verratessa yhtiön Inteliltä löytyi 52 firmware-haavoittuvuutta, kun AMD:lta niitä löytyi 58. Intelin mukaan se löysi jopa 94 % haavoittuvuuksista itse, kun AMD:lla löytöprosentti jäi julkisesti saatavilla olevien tietojen perusteella 57 %:iin.

Alustojen tietoturvaprosessoreiden puolella Intel kertoo sen Converged Security and Management Enginestä (CSME) ja Server Platform Services -yksiköstä (SPS) löytyi viime vuonna 7 haavoittuvuutta, kun AMD:n AMD Secure Processor -tietoturvaprosessorista (ASP) niitä löytyi jopa 31. Intelin mukaan sen haavoittuvuuksista yksi luokiteltiin uhaltaan matalaksi ja kuusi keskitasolle, kun AMD:lla 11 oli matalan uhan, 10 keskitason ja 11 korkean uhan haavoittuvuuksia. Yhtiö myös huomauttaa, että AMD:lla on edellee useita tuotemalleja, joissa ainakin osa haavoittuvuuksista on korjaamatta. Trusted Execution Environmentissä pyörivään suojeltuun dataan liittyviä haavoittuvuuksia oli raportin mukaan AMD:lla 11 ja Intelillä 6.

Intel kehuu olevansa myös näytönohjainpuolella turvallisin ratkaisu. Raportin mukaan Intelillä oli viime vuonna GPU-puolella 10 haavoittuvuutta, AMD:lla 13 ja NVIDIAlla 18. AMD:n haavoittuvuuksista viisi oli matalan ja kahdeksan keskitason uhan aiheuttavia haavoittuvuuksia, kun Intelillä yhdeksän haavoittuvuutta oli keskitasoa ja yksi vakava. NVIDIAn haavoittuvuuksista kaikki 18 olivat vakavan uhan aiheuttavia haavoittuvuuksia.

Lähde: Intel

Intel julkaisi uudet ajurit Arc- ja Xe-näytönohjaimilleen (32.0.101.6559)

Intelin uutuudet ovat Arc B570 -näytönohjainten julkaisuajurit ilman merkittäviä uudistuksia ja vain parilla korjauksella.

Intel on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja integroiduille grafiikkaohjaimilleen. Intel Graphics Driver 32.0.101.6559 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön Arc-näytönohjaimia sekä Xe-arkkitehtuureihin perustuvia integroituja grafiikkaohjaimia. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa (PDF).

Intel Graphics Driver 32.0.101.6559-ajureiden uudet ominaisuudet ja optimoinnit:

  • Game On -tuki Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii’lle Arc A- ja B -sarjojen näytönohjaimille sekä Core Ultra -prosessoreille Arc-grafiikkaohjaimella
  • Game On -tuki Avowedille Arc A- ja B -sarjojen näytönohjaimilla
  • Parhaimmillaan 5,9 % parempi suorituskyky 1080p High -asetuksin Senua’s Saga: Hellblade II:ssa Arc B -sarjan näytönohjaimilla

Korjatut ongelmat Arc A -sarjan näytönohjaimilla ja Core Ultra 1- ja 2 -sarjojen prosessoreiden integroidulla Arc-grafiikkaohjaimella

  • Adobe After Effectsissä esiintynyt villkunta esikatseluikkunassa

Korjatut ongelmat Core Ultra 2 -sarjan integroidulla Arc-grafiikkaohjaimella

  • Horizon Zero Dawn Remasteredin kaatuilu Frame Generation käytössä (DX12)

Tiedossa olevat ongelmat:

  • Arc B -sarjan näytönohjaimilla
    • Terrariassa saattaa esiintyä vilkuntaa täyden ruudun tilassa (DX9)
    • MLPerf:ssä voi esiintyä virheitä usean GPU:n konfiguraatioissa (korjaukseksi suositellaan integroidun GPU:n poistamista käytöstä)
    • Topaz Labs Photo AI:ssa voi esiintyä grafiikan korruptoitumista joidenkin kuvanparannusominaisuuksien yhteydessä.
    • Magix Vegas Prossa voi esiintyä grafiikan korruptoitumista Style transfer -ominaisuuden kanssa
    • Dassault CATIA saattaa kaatua HQAO-ominaisuus käytössä
    • Cyberlink Power Directorissa voi esiintyä repeilyä ja viivettä videon esikatselussa ja renderöidyssä videossa
    • Adobe Lightroom Classicin suorituskyky voi olla odotettua heikompi tietyillä asetuksilla (korjaukseksi suositellaan Graphics Processor -asetuksen valinnaksi ”Custom” optiota ja Use GPU for Display, for Image Processing ja for Export -optioiden käyttöönottoa)
  • Arc A -sarjan näytönohjaimilla
    • Call of Duty: Black Ops 6:ssa saattaa esiintyä liian tummia varjoja joissain tilanteissa (DX12)
    • Topaz Gigapixel AI saattaa kaatua kuvien export-vaiheessa
    • Cyberlink Power Directorissa voi esiintyä repeilyä ja viivettä videon esikatselussa ja renderöidyssä videossa
  • Core Ultra Series 1:n Arc GPU:lla
    • PugetBench for Davinci Resolve Studio V19:ssä voi esiintyä virheitä Extended-asetuksella
    • Davinci Resolve Studio V19:ssä voi esiintyä virheitä OpenVino-testeissä
    • Topaz Video AI:ssa voi esiintyä virhitä videoiden export-vaiheessa joidenkin kuvanparannusominaisuuksien kanssa
    • Cyberlink Power Directorissa voi esiintyä repeilyä ja viivettä videon esikatselussa ja renderöidyssä videossa
  • Core Ultra Series 2:n Arc GPU:lla
    • Adobe Premiere Pro:lla AV1-koodekilla pakatuissa 8K-videoissa voi esiintyä korruptiota
    • PugetBench for Davinci Resolve Studio V19:ssä voi esiintyä virheitä Extended-asetuksella
    • Davinci Resolve Studio V19:ssä voi esiintyä virheitä OpenVino-testeissä ja AI/ML-tehtävissä
    • Topaz Video AI:ssa voi esiintyä virhitä videoiden export-vaiheessa joidenkin kuvanparannusominaisuuksien kanssa
    • Cyberlink Power Directorissa voi esiintyä repeilyä ja viivettä videon esikatselussa ja renderöidyssä videossa
    • Call of Duty: Modern Warfare 2 Campaign Remasteredissa voi esiintyä kaatuilua (DX11)
    • Avowedissa voi esiintyä kaatuilua säteenseurannan pois kytkemisen ja sen jälkeisen pelin uudelleenkäynnistyksen yhteydessä (DX12)

Lataa Intelin ajurit täältä

AMD julkaisi AMD Software 25.2.1 -ajurit näytönohjaimilleen

Ajureissa on muun muassa tuki Sid Meier’s Civilization VII:lle, Avowedille, Monester Hunter Wildsille sekä Like a Dragon: Pirate Yuakuza in Hawaii’lle.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja integroiduille grafiikkaohjaimilleen. AMD Software Adrenalin Edition 25.1.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön RDNA-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia. Voit tutustua ajureihin tarkemmin niiden julkaisutiedotteessa.

AMD Software 25.2.1 -ajureiden uudet ominaisuudet ja optimoinnit:

  • Tuki Sid Meier”s Civilization VII:lle
  • Tuki Avowedille
  • Tuki Monster Hunter Wildsille
  • Tuki Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii’lle

Korjatut bugit ja yleisiä parannuksia:

  • Marvel’s Spider-Man 2:ssa esiintynyt osittainen musta ruutu, jos Radeon Anti-Lag 2 ja säteenseuranta ovat käytössä ja kokoonpanossa on Ryzen 7000 -sarjan prosessori tai uudempi
  • MyXrayDose ViewIQ:n bugi, jossa ei voinut asettaa matalia mustan tasoja

Tiedossa olevat bugit ja muuta huomioitavaa:

  • Final Fantasy VII Rebirth saattaa kaatua tai kaataa järjestelmän pitkissä pelisessioissa
  • Warhammer 40 000: Space Marine 2 saattaa kaatua tai kaataa ajurit, jos Variable Graphics Memory on käytössä
  • Marvel Rivalsissa voi esiintyä nykimistä, jos FidelityFX Super Resolution 3:n ruutujen generointi on käytössä (korjaukseksi poista FSR 3 käytöstä väliaikaisesti)
  • AMD Cleanup Utilityn käytön jälkeen uusia ajureita asentaessa AMD Bug Report Tool voi näkyä hetkellisesti kesken asennuksen jos kokoonpanossa on Ryzen 7000- tai 9000-sarjan prosessori
  • HEVC-enkoodauksen ongelmat OBS Studiolla Twitch Enhanced Broadcasting käytössä

Lataa AMD:n ajurit täältä

Qualcomm julkisti edullisempaan hintaluokkaan uuden Snapdragon 6 Gen 4 -järjestelmäpiirin

Uunituore Snapdragon 6 Gen 4 on ensimmäinen 6-sarjalainen, jossa hyödynnetään TSMC:n 4 nanometrin valmistusprosessia ja ARMv9-prosessoriytimiä.

Yhdysvaltalainen Qualcomm on julkistanut mobiilijärjestelmäpiirien edullisempaan hintaluokkaan uuden Snapdragon 6 Gen 4:n, joka on siirtynyt TSMC:n 4 nanometrin valmistusprosessiin edellisessä Gen 3:ssa käytetyn Samsungin sijaan. Uutuuspiiri hyödyntää myös ARMv9-prosessoriytimiä, kun aiemmin ne olivat mallia ARMv8. Qualcomm lupailee uutuudelleen Gen 3:een nähden 11 % parempaa prosessorisuorituskykyä, 29 % parempaa grafiikkasuorituskykyä sekä 12 % parempaa energiatehokkuutta.

Kahdeksan prosessoriydintä jakautuvat konfiguraatioon 1 + 3 + 4, pääytimen ollessa 2,3 GHz:iin yltävä Cortex-A720. Myös kolme muuta suurempaa suorituskyky-ydintä ovat mallia Cortex-A720, mutta niiden kellotaajuus on rahtusen matalampi 2,2 GHz. Neljä pienempää ja energiatehokkaampaa Cortex-A520-ydintä raksuttavat 1,8 GHz:n kellotaajuudella. Piiri jakaa siis samat prosessoriytimet Snapdragon 7s Gen 3:n kanssa, joskin aavistuksen matalammilla kellotaajuuksilla.

Piirin Adreno-grafiikkasuorittimesta Qualcomm ei ole paljastanut tarkkaa mallinimeä, mutta se tukee FHD+-resoluutiota maksimissaan 144 hertsin virkistystaajuudella sekä lisäominaisuuksina Snapdragon Game Super Resolution -skaalausteknologiaa ja Adreno Frame Motion Engine -ruutugenerointia. RAM-muistitukea löytyy aiemman 12 Gt:n sijaan 16 Gt:uun asti LPDDR5:lle (3200 MT/s) ja LPDDR4X:lle (2133 MT/s). Tuettuna on myös UFS 3.1 -tyypin tallennustila. Tekoälytehtäviin on tuotu INT4-tuki muistin säästämiseksi.

Kamerapuolella sensorin maksimitarkkuus on pysynyt 200 megapikselissä, mutta suljinviiveettömän valokuvauksen maksimitarkkuus on kasvanut 48 megapikselistä 64 megapikseliin. 4K-videokuvaus tukee edelleen vain 30 FPS:n nopeutta, mutta siihen on saatu mukaan HDR10-tuki, jota Gen 3:ssa ei ole.

Yhteyksien osalta tuettuna on sama Wi-Fi 6E (802.11ax), mutta Bluetooth on päivittynyt versioon 5.4. 5G-modeemin tarkkaa mallinimeä ei ole kerrottu.

Snapdragon 6 Gen 4:ää hyödyntäviä edullisia älypuhelinmalleja odotetaan ainakin Honorilta, Oppolta ja Realmelta.

Lähde: Qualcomm, GSMArena

Kokemäelle aiotaan rakentaa jättimäinen jopa 500 megawatin datakeskus

Projektin takaa löytyy kanadalainen Bitzero Blockchain, joka panostaa uusiutuvaa energiaa hyödyntäviin datakeskuksiin.

Suomeen ollaan saamassa lähitulevaisuudessa uusi merkittävän luokan datakeskus. Kanadalaisen Bitzero Blockchainin uusi keskus tullaan rakentamaan Kokemäelle.

Bitzero Blockchainin uuden datakeskuksen kerrotaan olevan valmistuessaan jopa noin 500 megawatin luokkaa tehonkulutukseltaan. Ensimmäisen vaiheen on tarkoitus tuoda Kokemäelle ensin 10 miljoonaa maksava noin 10 megawatin datakeskus, jota tultaisiin laajentamaan ensin 100 megawattiin asti ja lopulta päästä 500 megawatin tavoitteeseen asti.

Projektin ensi askeleet on jo otettu, sillä yhtiö ja Kokemäen kaupunki ovat jo allekirjoittaneet sopimuksen noin 10 hehtaarin maa-alueesta sekä esisopimuksen 15 lisähehtaarin maa-alueesta. Sopimuksen myötä Bitzero Blockchain on jo maksanut kaupungille vajaat 750 000 euroa tontista ja varauksistaan.

Yhtiön toimitusjohtaja Mohammed Bakhashwain uskoo kyseessä olevan tällä hetkin suurin datakeskusprojekti Suomessa, mikä voi hyvinkin pitää paikkansa. Verrokiksi Suomen tämänhetkisistä datakeskuksista suurin on Googlen Haminassa sijaitseva 100 megawatin keskus.

Bakhaswainin mukaan Kokemäki on valikoitunut datakeskuksen kohteeksi, koska alueella on hänen mukaansa kestävää kehitystä, vihreää energiaa ja tulevaisuuden kasvua. Bitzero Blockchain kertoo olevansa ekologisesti kestäviin lohkoketju- ja HPC-laskentadatakeskuksiin keskittyvä yritys ja sillä on tällä hetkellä datakeskuksia Yhdysvalloissa ja Norjassa. Tällä hetkellä yrityksen aktiivinen datakeskuskapasiteetti on kuitenkin vielä varsin maltillista verrattuna Kokemäelle kaavailtuihin jopa 500 MW suunnitelmiin, sillä Norjassa aktiivisena on nyt 40 MW ja Pohjois-Dakotassa ainoastaan 2,5 MW. Bitzero pyrkii rakentamaan datakeskuksensa alueille, jossa on huomattavasti uusiutuvaa energiaa ja vakaa geopoliittinen tilanne.

Lähde: Bitzero, YLE

Ensimmäiset 12V-2×6-liittimet sulaneet GeForce RTX 5090:n parina

Sulavien virtaliitinten piti olla historiaa 12V-2×6-virtaliitinten myötä, mutta todellisuus on osoittaunut valitettavasti oletuksen virheelliseksi.

GeForce RTX 40 -sarjan näytönohjainten julkaisun myötä netissä nähtiin lukuisia ongelmia, joissa 12VHPWR-virtaliitin näytönohjaimessa tai johdossa suli. Ongelmien piti olla historiaa uudemman 12V-2×6-liittimen myötä, mutta nyt GeForce RTX 50 -sarjan julkaisun myötä ongelmia on taas ilmennyt yksittäisillä käyttäjillä. 12V-2×6 lyhensi liittimen tuntopinnejä ja pidensi virtapinnejä, jonka pitäisi varmistaa liittimen toimivan vasta, kun se on kunnolla paikoillaan.

Ensimmäinen sulanut virtaliitin löytyi saksalaisen Reddit-käyttäjä ivan6953, joka havahtui ongelmiin pelatessaan Battlefield 5 -peliä ja haistaessaan palaneen käryä, jolloin hän sammutti tietokoneen välittömästi ja löysi sulaneet liittimet. GeForce RTX 5090 FE -näytönohjaimen tehonkulutus oli pelatessa arviolta 500-520 wattia. Käyttäjä on kokenut tietokoneenrakentaja ja täysin varma, että liitin oli paikoillaan asianmukaisesti. Hän oli käyttänyt samaa virtajohtoa aiemmin GeForce RTX 4090:n kanssa.

Yleisön onneksi ivan6953 asuu Berliinissä ja sai toimitettua näytönohjaimen, Asuksen ROG Loki 1000W -virtalähteen ja vahingoittuneen Moddiy-merkkisen johdon Roman ’der8auer’ Hartungin tutkittavaksi. Virtalähteen päässä on käytössä vielä vanhempi 12VHPWR-liitin, mutta sen ei pitäisi tuottaa ongelmia ja testien mukaan tukee 600 watin kaapeleita kuten pitää. Monet käyttäjät syyttivät kolmannen osapuolen kaapelia, mutta itse kaapeli vaikutti Hartungin mukaan ihan normaalilaatuiselta. Ainut johtoon liittyvä ongelmakohta saattaisi olla pinnien pinnoitus, sillä Moddiyn kaapelissa on ilmeisesti sekä nikkeli- että kultapinnoite, kun liittimissä yleensä on vain nikkeli- tai tinapinnoite. Vaikka kulta itsessään on loistava pinnoite, Molexin mukaan eri metalleja ei pitäisi sekoittaa, vaan jos esimerkiksi näytönohjaimen virtaliittimessä on nikkelöidyt pinnit, tulisi myös virtajohdossa olla nikkelöidyt pinnit.

Hartung demonstroi ongelmia julkaisemallaan videolla omalla nestejäähdytetyllä GeForce RTX 5090 -näytönohjaimellaan, jossa yksi virtajohdoista oli kädellä koittaen kuuma. Mitatessa sen läpi kulkevaa sähkövirtaa, hän mittasi yksittäisen johdon kuljettavan jopa 23 ampeerin virtaa, mikä on selvästi enemmän, kuin mitä kaapelin luvataan kestävän. Muissa kaapeleissa virta oli luonnollisesti selvästi pienempi. Hartungin tapauksessa vika on todennäköisesti joko kuluneessa tai muutoin vioittuneessa johdossa, mutta se osoittaa ongelman olevan todellinen, vaikka ammattilainen varmistaakin johdon olevan hyvin paikoillaan. TechBBS-käyttäjä Astire puolestaan teki nopeasti laskut, jotka osoittavat muutaman milliOhmin eron johtojen resistanssissa oleva riittävä, jotta yhdessä johtimessa kulkee suhteettoman suuri virta muihin verrattuna.

Oman lusikkansa soppaan on iskenyt myös Buildzoid, joka avasi, miten eri virransyöttöratkaisut pyrkivät varmistamaan turvallisen toiminnan ja miten hänen mielestään NVIDIA on tehnyt liittimistä oma-aloitteisesti turvattomia. Vielä GeForce RTX 30 -sarjassa NVIDIA käytti kolmea sunttivastusta, jolloin jo kahden saman vastuksen läpi kulkevan johtimen virheellinen toiminta estää kortin toiminnan. RTX 4090:ssä ja useimmissa AIB-valmistajien RTX 5090 -malleissa on kaksi sunttivastusta, mutta kaikki linjat yhdistetään ennen niitä, joten teoriassa viisi kuudesta johtimesta voisi olla vahingoittunut ja kortti toimisi edelleen normaalisti, mutta luonnollisesti johto ylikuumenisi nopeasti ja voisi sulattaa liittimen. GeForce RTX 5090 FE:n tapauksessa toinen sunttivastuksista on vielä tiputettu pois kyydistä, mutta muutoin se on toiminnaltaan vastaava, eli viisi kuudesta voisi vahingoittua, eikä kortti välittäisi asiasta.

Huomionarvoista tässä kaikessa on kuitenkin myös se, että niin kauan kuin johdot tai liittimet on kytketty paikoilleen oikein, eikä niissä ole vaurioita, ei ylikuumenemis ja sulamisongelmia pitäisi ilmetä.

Keskustelu aiheesta käy kuumana TechBBS-keskustelualueella ja jatkamme tilanteen seuraamista.

Lähteet: VideoCardz, der8auer @ YouTube, Buildzoid @ YouTube

Huawei julkaisi langattomat FreeBuds Pro 4 -nappikuulokkeensa

Huawei tuo nappikuulokkeiden kalliimpaan päähän 229 euron suositushintaisen uutuuden.

Huawei on lanseerannut uudet lippulaivatason FreeBuds Pro 4 -nappikuulokkeensa, joita se mainostaa ensimmäisiksi Huawei Sound -brändin alla oleviksi TWS-kuulokkeiksi (True Wireless Stereo). Tarjolla on äänentoistoa kaksoiskaiuttimilla varustettuna sekä tekoälyavusteista melunvaimennusta ja puheluiden laadun parantamista.

Melunvaimennuksen kerrotaan pystyvän jopa 100 desibelin taustaäänten vaimennukseen yhdessä korvakäytävään muotoutuvan rakenteen kanssa. Myös puhelujen laatuun on panostettu ja Huawei kertoo vastaanottajan kuulevan käyttäjän puheen selkeänä ja kirkkaana kolmen mikrofonin sekä VPU-luusensorin ansiosta, myös kovassa tuulessa. Puhujan ja ympäristön ääniä erotetaan toisistaan tehostetusti tekoälyn avulla.

FreeBuds Pro 4 -kuulokkeissa on kaksoiskaiuttimet 11 mm:n elementeillä ja ne pystyvät 24-bittiseen 48 kHz:n äänentaajuuteen. Ne voi yhdistää kahteen laitteeseen samanaikaisesti ja puheluihin voi vastata vain päätä nyökkäämällä. Kuulokkeet myös tauottavat musiikintoiston automaattisesti, kun ne poistetaan korvista.

Huawei FreeBuds Pro 4 -nappikuulokkeet ovat saatavilla 229 euron suositushintaan värivaihtoehdoin musta, valkoinen ja vihreä. Julkaisun yhteydessä niitä tosin myydään jopa 189 euron hintaan.

Lähde: Huawei