Intel julkisti uudet Core Ultra 200U-, H- ja HX-sarjan prosessorit kannettaviin
Kannettavien lisäksi myös työpöydälle saatiin lisää valinnanvaraa Core Ultra 200S -sarjan kerroinlukollisten ja vähävirtaisten mallien muodossa.
Muiden jättien mukana myös Intel on pitänyt CES 2025 -messuilla oman keynote-esityksensä. Yhtiön toinen väliaikaistoimitusjohtajista Michelle Johnston Holthaus julkisti tapahtumassa muun muassa joukon uusia prosessoreita työpöydälle ja kannettaviin.
Intelin uudet kannettaviin suunnatut Core Ultra 200H- ja 200HX -prosessorit perustuvat Arrow Lake -arkkitehtuuriin ja asettuvat markkinoilla Lunar Lake -arkkitehtuurin Core Ultra 200V -prosessoreiden rinnalle ja yläpuolelle. Vaikka prosessoreissa on tekoälykiihdytin, vanhempi NPU 3 ei yllä Microsoftin CoPilot+-vaatimuksiin, toisin kuin Lunar Laken NPU 4.
Core Ultra 200HX -sarjan prosessorit ovat käytännössä jo tuttuja työpöydältä, sillä kyseessä on samoista siruista mobiiliformaattiin sovitettuina. Prosessoreissa on parhaimmillaan 8 P-ydintä ja 16 E-ydintä, joista kukin suorittaa samanaikaisesti yhtä säiettä. Mukana on myös 4-ytiminen Xe-LPG-arkkitehtuurin GPU ja NPU 3 -tekoälykiihdytin. Löydät prosessoreiden oleellisimmat tiedot yllä olevasta diasta.
Core Ultra 200H -sarjan prosessorit perustuvat sen sijaan täysin uuteen piiriin. Prosessoreissa on parhaimmillaan 6 P-ydintä, 8 E-ydintä ja 2 LP-E-ydintä. Ytimet perustuvat muista Arrow Lakeista tuttuihin Lion Cove- ja Skymont-arkitehtuureihin. GPU on päivitetty Xe-LPG+-arkkitehtuuriin, joka on edelleen ensimmäistä sukupolvea, mutta sisältää muista integroiduista Alchemisteista poiketen myös XMX-yksiköt. Xe-ytimiä on käytössä maksimissaan 8, mikä oikeuttaa Arc-nimen käyttöön. Tekoälykiihdytin on vanha tuttu NPU 3. Löydät prosessoreiden oleellisimmat tiedot yllä olevasta diasta.
Myös Core Ultra 200U -sarjan erittäin vähävirtaiset prosessorit julkaistiin Arrow Lake -nimen alla, vaikka todellisuudessa käytössä on Lion Coven ja Skymontin sijasta Meteor Lakesta tutut Redwood Cove- ja Crestmont-ytimet. Prosessoreissa on poikkeuksetta 2 P-ydintä, 8 E-ydintä ja 2 LP-E-ydintä. Niiden grafiikkaohjain perustuu Xe-LPG-arkkitehtuuriin eli XMX-yksiköt ei ole käytössä. Myös 200U-sarjasta löytyy NPU 3. Löydät oleellisimmat tekniset tiedot uutuuksista yllä olevasta diasta.
Työpöydälle saatiin odotetusti Arrrow Lake-S -version kerroinlukolliset ja vähävirtaiset versiot, eivätkä ne eroa teknisiltä ominaisuuksiltaan kerroinlukottomista versioista.
Lähde: Intel
Intel julkisti uudet Core Ultra 200U-, H- ja HX-sarjan prosessorit kannettaviin
Kannettavien lisäksi myös työpöydälle saatiin lisää valinnanvaraa Core Ultra 200S -sarjan kerroinlukollisten ja vähävirtaisten mallien muodossa.
OnePlus julkisti 13- ja 13R -älypuhelimensa kansainvälisille markkinoille
OnePlussan uudet kärkimallit asettuvat 750-1150 euron hintahaarukkaan.
OnePlus on julkaissut odotetusti uuden 13-älypuhelinmallistonsa, joka koostuu OnePlus 13 -huippumallista sekä hieman edullisemmasta 13R-mallista. OnePlus 13 -huippumallin ominaisuudet eivät olleet enää varsinainen yllätys, sillä se julkistettiin Kiinassa jo viime lokakuun lopulla. OnePlus 13R näki sen sijaan päivänvalon ensimmäistä kertaa.
Uutuusmalli näyttää äkkiseltään ulkoisesti hyvin paljon edeltäjältään, mutta kehys on aiempaa kulmikkaampi eikä näyttö ole enää käytännössä lainkaan pitkiltä sivuilta kaareva. Kehys ja runkorakenne ovat edelleen alumiinia, mutta suojalasin tyyppi on vaihtunut Corningin tuotteesta Ceramic Guardiksi brändättyyn lasiin. OnePlus on parantanut vesisuojausta IP68&69-tasolle, eli puhelin on testattu kestäväksi sekä vesiupotuksen että korkeapaineiset kuumavesisuihkut. Värivaihtoehtoina ovat tummanharmaa Black Eclipse, huurteisen valkoinen Arctic Dawn sekä mikrokuitukeinonahkaa takakuoressaan käyttävä sininen Midnight Ocean.
Myös 6,82-tuumainen AMOLED-näyttö muistuttaa teknisiltä ominaisuuksiltaan edeltäjämallia, mutta se perustuu uudempaan BOE X2 LTPO 4.1 -paneelitekniikkaan ja tarjoaa mm. uuden dynaamisen pikselikohtaisen RadiantView-kirkkaudenhallinnan sekä hansikastilan (Glove Mode). Lisäksi näyttö ei ole pitkiltä sivuiltaan enää kaareva kuten edeltäjämallissa.
OnePlus 13:n sisälle on päivitetty Qualcommin lokakuussa julkaisema Snapdragon 8 Elite -lippulaivapiiri, jolle luvataan jopa yli 40 % suorituskykyparannukset edelliseen sukupolveen nähden. Myös höyrykammiojäähdytyksen kokoa on kasvatettu aiemmasta vajaalla kymmenellä prosentilla. Uusi BeaconLink-ominaisuus mahdollistaa radiopuhelinmaisen toiminnan Bluetoothin avulla jopa 200 metrin etäisyydeltä esimerkiksi olosuhteissa, joihin matkapuhelinverkko ei yllä.
Virtaa tarjoilee 600 mAh edeltäjämallista kasvanut 6000 mAh akku, joka käyttää paremman energiatiheyden mahdollistavaa pii-hiili-anoditekniikkaa. 100 watin Super VOOC -pikalatauksella akun luvataan täyttyvän tyhjästä noin 36 minuutissa. Lisäksi tuettuna on myös 50 watin langaton AIRVOOC-pikalataus, johon on tarjolla uusi lisävarusteena myytävä magneettikiinnitteinen 50 watin pikalaturi.
Kamerapuolella pääkamera on pysynyt samana edellisestä sukupolvesta, mutta ultralaaja- ja telekameroita on päivitetty. Telekamera (3x) käyttää nyt Sonyn hieman suuremmilla kuvapisteillä varustettua sensoria sekä uutta Triprism-objektiivia, joka mahdollistaa kameramoduulin toteuttamisen entistä pienempänä ja kevyempänä. Ultralaajakulmakameran sensori on puolestaan vaihtunut Sonystä Samsungiin ja pienentynyt kooltaan, mutta samalla aukkosuhde on kasvanut hieman. Kaikki kolme kameraa tukevat 4K 60 FPS Dolby Vision -videokuvausta.
Ohjelmistopuolella molemmissa malleissa on Android 15 -versioon pohjautuva OxygenOS 15 uusine kuvien ja tekstin käsittelyyn suunnattuine tekoälyominaisuuksineen, joista valitettavasti osa ei vielä toimi suomenkielellä. Myös Googlen Gemini- ja Circle to Search -tekoälyominaisuudet ovat mukana puhelimissa. Lisäksi valmistaja kehuu järjestelmätiedostojen vievän tallennustilaa merkittävästi edellistä versiota vähemmän. OnePlus lupaa neljä Android-versiopäivitystä sekä kuusi vuotta tietoturvakorjauksia. OnePlus 13 -mallissa parannusta tulee siis vuodella tietoturvakorjauksiin ja 13R-mallissa vuodella versiopäivityksiin ja kahdella tietoturvakorjauksiin.
OnePlus 13 tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 162,9 x 76,5 x 8,5 mm (sinisen version paksuus 8,9 mm)
- Paino: 213 grammaa (sinisen version paino 210 g)
- Materiaalit: alumiinirunko, Ceramic Guard -suojalasit
- Suojaus: IP68&IP69
- 6,82” BOE X2 LTPO 4.1 AMOLED -näyttö, 1440 x 3168, 510 PPI, 1-120 Hz adaptiivinen, 2160 Hz PWM-himmennys, 4500 nit (piikki), HDR10+&Dolby Vision, Aqua Touch 2.0
- Qualcomm Snapdragon 8 Elite -järjestelmäpiiri
- 12 tai 16 Gt LPDDR5X-RAM-muistia
- 256 tai 512 Gt UFS 4.0 -tallennustilaa
- LTE Cat20/18, 5G SA (n1/n2/n3/n5/n7/n8/n12/n20/n25/n28/n30/n38/n40/n41/n48/n66/n71/n75/n77/n78)
- Wi-Fi 7, Bluetooth 5.4 (SBC, AAC, aptx, aptx-HD, LDAC, LHDC5.0), NFC
- GPS(L1+L5), GLONASS(G1), BDS(B1I+B1C+B2a), Galileo(E1+E5a), QZSS(L1+L5)
- Kolmoistakakamera:
- 50 megapikselin laajakulmakamera (1/1,4″ Sony LYT-808 -sensori, 1,12 um pikselikoko), f1.6, 23 mm kinovastaava polttoväli, OIS, 7 linssiä
- 50 megapikselin telekamera (1/1,95” Sony LYT-600 -sensori, 0,8 um pikselikoko), f2.6, Triprism-objektiivi, 3x polttoväli pääkameraan nähden, 73 mm kinovastaava polttoväli, OIS
- 50 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/2,75” Samsung JN5 -sensori, 0,64 um pikselikoko), 120 asteen kuvakulma, f2.0, automaattitarkennus, makrokuvaus
- 32 megapikselin etukamera (Sony IMX615, 0,8 um pikselikoko), f2.4, 21 mm kinovastaava, kiinteä tarkennus
- Stereokaiuttimet, OReality Audio, infrapunalähetin
- 6000 mAh:n dual-cell-akku, USB-C 3.2 gen 1, 100 W SuperVOOC-lataus, 55 W USB PD, 50 W langaton AirVOOC-lataus, Qi-tuki
- Android 15, OxygenOS 15
- 4 vuoden Android-päivitykset, 6 vuoden tietoturvakorjaukset
Viime vuoden tapaan R-malli on OnePlussan edullisempi high-end-vaihtoehto. 13R:n runko on alumiinia ja kuorissa on käytetty viime kesänä julkaistua Gorilla Glass 7i -suojalasia. Merkittävänä muotoilullisena muutoksena kehys on muotoiltu huomattavasti kulmikkaammaksi, eivätkä etu- ja takalasi kaarru enää pitkiltä sivuilta kohti kylkiä. Rakenteella on IP65 -pöly- ja roiskevesisuojaus.
6,78-tuumainen AMOLED-näyttö on keskeisiltä teknisiltä arvoiltaan lähes identtinen edeltäjämallin kanssa, mutta se on nyt tasapintainen ja päivitetty käyttämään uudempaa LTPO 4.1 -paneelitekniikkaa OnePlus 13:n tavoin. Sisällä on kaksoishöyrykammiojäähdytetty (9925 mm2) Qualcommin viimevuotinen Snapdragon 8 gen 3 -lippulaivapiiri, joka tarjoaa edelleen 13R:n hintaluokassa hyvää suorituskykyä. Tallennustila on saanut päivityksen pykälää tuoreempaan UFS 4.0 -tekniikkaan.
Akun kapasiteetti on kasvanut 13-mallin tapaan merkittävästi 6000 mAh:iin, joskin teknisesti hieman erilaisena yksikennoisena toteutuksena. Vastaavasti maksimilataustehoa on kuitenkin laskettu hieman 100 watista 80 wattiin, jonka luvataan täyttävän akun puolilleen 20 minuutissa ja täyteen 52 minuutissa. Latausaika on siis käytännössä tuplaantunut edeltäjämalliin nähden, jota ei voi selittää pelkästään kasvaneella akkukoolla ja hieman alhaisemmalla maksimiteholla.
Kolmoistakakamera on nyt toteutukseltaan entistä monipuolisempi. Pääkamera on päivitetty käyttämään Sonyn LYT-700 -sensoria, joka on sinällään resoluutioltaan ja sensorikooltaan identtinen edeltäjämallin IMX890-sensorin kanssa, mutta pystyy OnePlussan mukaan keräämään paremmin valoa. Täysin uusi ominaisuus on 50 megapikselin normaali/telekamera, joka korvaa edeltäjämallista löytyneen heikkotasoisen makrokameran. 8 megapikselin ultralaajakulmakamera on edelleen kiinteätarkenteinen ja muutenkin peritytynyt sellaisenaan edeltäjämallista.
OnePlus 13R tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 161,7 x 75,8 x 8,02 mm
- Paino: 206 grammaa
- Materiaalit: metallikehys, Gorilla Glass 7i -lasikuoret
- Suojausluokitus: IP65, MIL-STD-810H
- 6,78” LTPO 4.1 AMOLED -näyttö, 1264 x 2780, 19,8:9, 450 PPI, 1-120 Hz adaptiivinen, 4500 nit (piikki), HDR10+&Dolby Vision, Aqua Touch 2.0
- Qualcomm Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiiri
- 12 Gt LPDDR5X-RAM-muistia
- 256 Gt UFS 4.0 -tallennustilaa
- LTE Cat.20/18, 5G SA (1/n2/n3/n5/n7/n8/n12/n20/n25/n26/n28/n30/n38/n40/n41/n48/n66/n71/n77/n78)
- Wi-Fi 7, 2×2 MIMO
- Bluetooth 5.4 (SBC, AAC, Aptx, Aptx-HD, LDAC, LHDC 5.0), NFC
- GPS (L1+L5), GLONASS (G1), BDS(B1I+B1C+B2a), Galileo (E1+E5a), QZSS (L1+L5)
- Kolmoistakakamera:
- 50 megapikselin laajakulmakamera (1/1,56″ Sony LYT-700 -sensori, 1,0 um pikselikoko), f1.8, 24 mm kinovastaava polttoväli, OIS
- 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/4″ Sony IMX355 sensori, 1,12 um pikselikoko), f2.2, 112 asteen kuvakulma, 16 mm kinovastaava, kiinteä tarkennus
- 50 megapikselin 2x-normaali/telekamera (1/2,8″ Samsung JN5 -sensori, 0,64 um pikselikoko), f2.0, 47 mm kinovastaava
- 16 megapikselin etukamera (1/3,09″ Sony IMX480, 1,0 um pikselikoko), f2.4, 24 mm kinovastaava, kiinteä tarkennus
- Stereokaiuttimet, OReality Audio
- 6000 mAh:n akku (single cell), USB-C 2.0, 80 W SuperVOOC-pikalataus, 55 W USB PD
- Android 15, OxygenOS 15
- 4 vuoden Android-päivitykset, 6 vuoden tietoturvakorjaukset
OnePlus 13:n suositushinnat alkavat Suomessa mustan 12 & 256 Gt muistivariantin 999 eurosta. Kalliimpi 1149 euron hintainen 16 & 512 Gt muistivariantti on saatavilla myös valkoisena ja sinisenä. OnePlus 13:n myynti alkaa välittömästi julkaisun jälkeen 7. tammikuuta. OnePlus 13R:n suositushinta on puolestaan 749 euroa ja se tulee saataville mustana ja valkoisena. Ennakkomyynti alkaa välittömästi ja saataville laite saapuu 14. tammikuuta klo 9. Puhelimien pakkauksissa ei toimiteta enää laturia.
OnePlus 13:lle valmistaja tarjoaa lisäksi MagSafe-yhteensopivia suojakuoria sekä 50 watin magneettikiinnitteisen langattoman AIRVOOC-pikalaturin, jolla OnePlus 13:n saa ladattua täyteen 75 minuutissa.
Lähde: OnePlus
OnePlus julkisti 13- ja 13R -älypuhelimensa kansainvälisille markkinoille
OnePlussan uudet kärkimallit asettuvat 750-1150 euron hintahaarukkaan.
HDMI Forum julkisti uuden HDMI 2.2 -standardin
Uuden standardin tiedonsiirron maksiminopeus on 96 Gbps eli tuplasti enemmän kuin aiemmassa HDMI 2.1:ssä.
HDMI Forum -yhdistys on julkistanut parhaillaan käynnissä olevien CES-messujen yhteydessä uuden HDMI 2.2 -standardinsa, joka on jatkumoa vuonna 2017 lanseeratulle HDMI 2.1:lle. Uusi standardi kasvattaa HDMI-yhteyden kautta kulkevan videosignaalin tiedonsiirtonopeutta 2.1-version 48 Gbps:sta peräti 96 Gbps:iin mahdollistaen aiempaa suuremmat resoluutiot ja virkistystaajuudet. Standardin mukana tulee myös uusi ULTRA96-sertifikaatti HDMI-kaapeleille. Tukea odotetaan ainakin 12K- ja 10K-resoluutioille ja virkistystaajuuksien uskotaan kasvavan 8K:lla 240 hertsiin ja 4K:lla jopa 480 Hz:iin. HDMI Forum tiedottanee lähiaikoina virallisista luvuista.
HDMI Forum kertoo uuden standarin hyödyttävän tavallisten näyttöjen ja televisioiden lisäksi myös esimerkiksi kotiteattereita uuden Latency Indication Protocol- eli LIP-ominaisuuden ansiosta, joka parantaa äänen ja videon synkronointia signaalin kulkiessa useamman laitteen läpi. HDMI 2.2:n kerrotaan hyödyttävän myös VR- ja AR-harrastajia ja hyötyjä luetellaan myös terveydenhuollon ja teollisuuden puolelle lääketieteelliseen kuvantamiseen ja konenäköön.
HDMI 2.2 julkaistaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla eli kesäkuun loppuun mennessä, mutta uutta standardia tukevista laitteista ei vielä kerrottu sen tarkemmin.
Lähde: HDMI Forum
HDMI Forum julkisti uuden HDMI 2.2 -standardin
Uuden standardin tiedonsiirron maksiminopeus on 96 Gbps eli tuplasti enemmän kuin aiemmassa HDMI 2.1:ssä.
Samsungin Galaxy S25 -mallisto julkaistaan Galaxy Unpacked -tapahtumassa 22. tammikuuta
Huhujen mukaan luvassa on tuttuun tapaan Galaxy S25, S25+ ja S25 Ultra.
Samsung on tiedottanut virallisesti Galaxy S25 -mallistonsa julkaisuajankohdan. Yritys järjestää vuoden 2025 ensimmäisen Galaxy Unpacked -julkaisutapahtuman tammikuun 22. päivä San Josessa Yhdysvalloissa. Yritys hehkuttaa asettavansa uudella Galaxy S -sarjalla mobiilin tekoälykokemuksen riman entistäkin korkeammalle nyt ja tulevaisuuteen. Yritys lähettää julkaisutilaisuuden livestriiminä sivuillaan sekä YouTube-kanavallaan alkaen kello 20 Suomen aikaa.
Yritys ei vielä paljastanut tiedotteessaan tarkemmin mitä malleja tilaisuudessa julkistetaan, mutta ennakkohuhujen mukaan luvassa ovat viime vuoden tapaan Galaxy S -sarjan perusmalli, plus-malli ja Ultra-malli. Kaikkien mallien näyttökokojen, akkukokojen ja latausnopeuksien huhutaan pysyvään suunnilleen samoina kuin edeltäjissä. Ennakkovuotojen perusteella Ultra-mallin muotoilu tulee olemaan yhteneväisempi muiden S25-mallien kanssa ja siten muuttumaan havaittavasti viime vuodesta. S25-malliston yhteydessä tullaan julkaisemaan myös yrityksen Android 15 -pohjainen One UI 7 -käyttöliittymä.
Lähde: sähköpostitiedote, Samsung
Samsungin Galaxy S25 -mallisto julkaistaan Galaxy Unpacked -tapahtumassa 22. tammikuuta
Huhujen mukaan luvassa on tuttuun tapaan Galaxy S25, S25+ ja S25 Ultra.
NVIDIA esitteli GeForce RTX 50 -näytönohjaimet – 5090 maksaa 2455€
Uudet GeForce RTX 50 -sarjan näytönohjaimet saapuvat myyntiin tammi-helmikuussa alkaen 679 eurosta ylöspäin.
NVIDIAn toimitusjohtaja Jensen Huang esitteli odotetusti CES 2025 -messujen yhteydessä järjestetyssä keynote-esityksessään Blackwell-koodinimelliset GeForce RTX 50 -sarjan näytönohjaimet. Lanseerauksessa nähtiin neljä eri suorituskykyistä ja hintaista mallia.
Monien yllätykseksi ainoastaan lippulaivamalli GeForce RTX 5090:n hinta nousi edelliseen RTX 40 -sukupolveen verrattuna, mutta muiden mallien eli RTX 5080:n, 5070 Ti:n ja 5070:n suositushinnat puolestaan laskivat.
GeForce RTX 5090:n veroton suositushinta Yhdysvalloissa on 1999 dollaria eli 400 dollaria kalliimpi kuin $1599 hintaisen RTX 4090:n suositushinta. RTX 5080:n ja 5070 Ti:n hinnat ovat samat kuin vastaavien RTX 40 Super -mallien eli $999 ja $749 ja 5070:n suositushinta laski 50 dollaria 549 dollariin.
Suomi-hinnat (sis. 25,5 % ALV)
- GeForce RTX 5090: 2455 €
- GeForce RTX 5080: 1229 €
- GeForce RTX 5070 Ti: 924 €
- GeForce RTX 5070: 679 €
GeForce RTX 5090 on varustettu TSMC:n 4NP-prosessilla valmistetulla 92 miljardista transistorista rakentuvalla ja 744 mm2 kokoisella GB202-grafiikkapiirillä. Käytössä on 21760 CUDA-ydintä ja sen Boost-kellotaajuus on 2,41 GHz. 512-bittisen muistiväylän jatkeena on 32 gigatavua GDDR7-muistia ja muistiväylän kaistanleveys on 1792 gigatavua sekunnissa. Näytönohjaimen maksimi tehonkulutus on 575 wattia ja virtalähdesuositukseksi annetaan 1000 wattia.
GeForce RTX 5080:n grafiikkapiirissä on käytössä noin puolet 5090:n laskentaresursseista eli 10752 CUDA-ydintä ja Boost-kellotaajuus on 2,62 GHz. 256-bittisen muistiväylän jatkeena on 16 gigatavua GDDR7-muistia ja muistiväylän kaistanleveys on 960 gigatavua sekunnissa. Näytönohjaimen maksimi tehonkulutus on 360 wattia ja virtalähdesuositus on 850 wattia.
GeForce RTX 5070 Ti:n grafiikkapiirissä on käytössä 8960 CUDA-ydintä ja Boost-kellotaajuus on 2,45 GHz. 256-bittisen muistiväylän jatkeena on 16 gigatavua GDDR7-muistia ja muistiväylän kaistanleveys on 896 gigatavua sekunnissa. Näytönohjaimen maksimi tehonkulutus on 300 wattia ja virtalähdesuositus on 750 wattia.
GeForce RTX 5070:n grafiikkapiirissä on käytössä 6144 CUDA-ydintä ja Boost-kellotaajuus on 2,51 GHz. 192-bittisen muistiväylän jatkeena on 12 gigatavua GDDR7-muistia ja muistiväylän kaistanleveys on 672 gigatavua sekunnissa. Näytönohjaimen maksimi tehonkulutus on 250 wattia ja virtalähdesuositus on 650 wattia.
NVIDIAn esittelemissä omissa suorituskykyvertailuissa sen mukaan RTX 50 -sarjan näytönohjaimet ovat uuden useamman ylimääräisen ruudun generoivan DLSS 4:n avustuksella kaksi kertaa nopeampia kuin vastaavat RTX 40 -sarjan mallit. 679 euron hintaisen RTX 5070:n NVIDIAn mainosti tarjoavan 4090:tä vastaavan suorituskyvyn.
GeForce RTX 5090-, 5080- ja 5070-malleista tulee saataville NVIDIAn oma Founders Edition -näytönohjain. 5090 ja 5080 ovat 304 mm pitkiä ja RTX 5070 on 242 mm pitkä. Kaikki ovat kahden korttipaikan korkuisia. 5070 Ti:stä tulee saataville ainoastaan näytönohjainvalmistajien omat mallit.
GeForce RTX 5090 ja 5080 saapuvat myyntiin 30. tammikuuta ja 5070 Ti- ja 5070-mallit helmikuussa.
Lähde: NVIDIA
NVIDIA esitteli GeForce RTX 50 -näytönohjaimet – 5090 maksaa 2455€
Uudet GeForce RTX 50 -sarjan näytönohjaimet saapuvat myyntiin tammi-helmikuussa alkaen 679 eurosta ylöspäin.
AMD esitteli RDNA 4 -arkkitehtuurin ja Radeon RX 9070 -sarjan näytönohjaimet CES-messuilla
Arkkitehtuuri- ja näytönohjainesittely tuskin raapaisi edes pintaa, mutta odotettuna yksityiskohtana yhtiö kertoi tuovansa tekoälyä hyödyntävän FSR 4 -skaalaimen Radeon RX 9070 -näytönohjaimille.
AMD on pitänyt tänään odotetusti oman esityksesnä CES 2025 -messuilla. Tapahtumassa nähtiin useampiakin uusia prosessoreita sekä annettiin ensimaistiaiset tulevista RDNA 4 -arkkitehtuurin näytönohjaimista.
RDNA 4 -arkkitehtuurin ensi maistiaiset eivät valitettavasti paljastaneet arkkitehtuurista mitään tarkempia yksityiskohtia. AMD:n mukaan se on optimoinut arkkitehtuurin Compute Unit -yksiköitä merkittävästi IPC:tä ja kellotaajuutta parantavin muutoksin, parantanut tekoälylaskentaa radikaalisti ja lisännyt sen toiminnallisuutta, tehostanut säteenseurantaa per CU-yksikkö ja parantanut mediayksiköiden enkoodauslaatua.
Piirit valmistetaan 4 nanometrin luokan prosessilla ja niissä on käytössä 2. sukupolven tekoälykiihdyttimet, 3. sukupolven säteenseurantakiihdyttimet ja 2. sukupolven AMD Radiance Display Engine -näyttöohjain. Spekulaatioissa on oletettu RDNA 4:n tuovan mukanaan CDNA-puolelta tutut Matrix Core -matriisimurskaimet, mutta ainakaan mitään suoraan siihen viittaavaa dioissa ei ole. Myös RDNA 3:n WMMA-tukeen viitattiin tekoälykiihdyttiminä.
RDNA 4 -arkkitehtuuriin perustuvia piirejä on ennakkotietojen mukaisesti kaksi, ensimmäinen kattaa Radeon RX 9070 -sarjan ja jälkimmäinen myöhemmin julkaistavan RX 9060 -sarjan. AMD:n mukaan syynä nimeämismuutokseen on helpompi vertailu kilpailijaa kohtaan; RX 9070 -mallien on siis määrä kilpailla NVIDIAn GeForce RTX 4070 ja 4070 Ti -näytönohjainten kanssa. 8000-sarjan yli hyppääminen selittyy uudella arkkitehtuurilla, sillä RDNA 3.5 -arkkitehtuuriin perustuvia grafiikkaohjaimia tullaan näkemään 8000-sarjana Strix Halo -prosessoreissa. Toinen looginen syy on tietenkin se, että yhtiöllä on jo entuudestaan ollut Radeon 9700 -näytönohjaimet. Radeon RX 9070 XT tulee sijoittumaan suorituskyvyltään suurin piirtein Radeon 7900 XT:n tasolle. Radeon RX 9070 -mallit saapuvat myyntiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Riippumatta siitä, millaisia tekoälykiihdyttimet tällä kertaa ovat, AMD on tuomassa niille myös käyttökohteen. FidelityFX Super Resolution 4 eli FSR 4 perustuu DLSS:n ja XeSS:n tapaan koneoppimiseen ja se hyödyntää RDNA 4 -arkkitehtuurin tekoälykiihdyttimiä. FSR 4 on rajoitettu vain uusille Radeon RX 9070 -sarjan näytönohjaimille ainakin tässä vaiheessa, mutta oletettavasti tuki tulee myös myöhemmin julkaistaville RX 9060 -näytönohjaimille. FSR 4 tulee toimimaan ilmeisesti suoraan kaikilla peleillä, jotka tukevat aiempaa FSR 3.1 -versiota.
Yhtiö kertoi lisäksi päivittävänsä AMD Softwarea uusilla Adrenalin AI -ominaisuuksilla. AI-välilehdellä onnistuu suoraan esimerkiksi kuvien luonti ja lokaalien dokumenttien tiivistelmien luonti, joiden lisäksi chat-botilta voi kysyä AMD:n tuotteisiin liittyviä kysymyksiä ja opastusta esimerkiksi uuden näytönohjaimien ominaisuuksista ja niiden käyttöönotosta.
AMD esitteli RDNA 4 -arkkitehtuurin ja Radeon RX 9070 -sarjan näytönohjaimet CES-messuilla
Arkkitehtuuri- ja näytönohjainesittely tuskin raapaisi edes pintaa, mutta odotettuna yksityiskohtana yhtiö kertoi tuovansa tekoälyä hyödyntävän FSR 4 -skaalaimen Radeon RX 9070 -näytönohjaimille.
AMD julkisti joukon uusia tekoälykiihdytyksellä varustettuja Ryzen-prosessoreita useaan sarjaan
Esittelyvuorossa olivat Strix Halo järeällä GPU:lla, uusia Ryzen AI 300 -sarjan malleja ja uudelleen nimettyihin Hawk Point -prosessoreihin perustuva Ryzen AI 200 -sarja unohtamatta käsikonsolipuolen Ryzen Z2 -mallistoa, jossa tekoälykiihdytys ei tiettävästi ole käytössä.
AMD:n CES 2025 -tarjonnasta on käsitelty jo näytönohjaimet sekä työpöytäprosessorit. Jäljelle jäi vielä mobiilipuoli, jossa parrasvaloihin pääsee muiden uutuuksien ja aiemmassa uutisessa käsiteltyjen Fire Range -prosessoreiden keskeltä odotettu Strix Halo järeällä integroidulla GPU:lla.
AMD:n kauan odotettu järeän integroidun GPU:n prosessori tullaan tuntemaan markkinoilla Ryzen AI Max- ja yrityspuolella Ryzen AI Max Pro -nimillä. Prosessori perustuu kahteen Zen 5 CCX-siruun ja järeään IO-siruun, jossa on jopa 40 RDNA 3.5 Compute Unit -yksikköä ja 50 TOPSin XDNA 2 -tekoälykiihdytin. AMD ei tarkentanut millainen prosessorin uusi muistiohjainmalli on, mutta sen kerrotaan tarjoavan maksimissaan 256 Gt/s muistikaistaa.
Huippumalli Ryzen AI Max+ 395 tulee AMD:n mukaan tarjoamaan tehtävästä riippuen jopa 3,6-kertaista CPU-renderöintisuorituskykyä verrattuna Intelin Core Ultra 9 288V -prosessoriin. Grafiikkapuolella suorituskyky on 3DMark-testien mukaan puolestaan 2,4-kertainen. Kun verrokiksi otetaan Applen tehokkaimmat M4 Pro -piirit 12 ja 14 ytimellä tulee menosta tasaisempaa, mutta AMD:n testien mukaan sen uusi Ryzen AI Max+ 395 jää kuitenkin voitolle kolmessa testissä neljästä ja Cinebenchissäkin vain 14-ytiminen malli pääsee edellä vajaan 3 %:n erolla. Isoimmillaan ero on AMD:n eduksi Vrayssä, jossa Ryzen vie järeämpää M4 Prota jopa 59 %:n erolla. Yhtiö kehaisee lisäksi sen olevan ensimmäinen Copilot+PC-prosessori, joka kykenee pyörittämään 70 miljardin parametrin LLM-mallia ja tekee sen parhaimmillaan 2,2-kertaa nopeammin kuin GeForce RTX 4090 ja tekevän sen 87 % pienemmällä TDP:llä.
Yhteensä vuoden ensimmäisen ja toisen vuosineljänneksen aikana markkinoille tullaan saamaan kolme Ryzen AI Max -mallia kuluttajille ja neljä yrityspuolelle. Huippumalli Ryzen AI Max+ 395:ssä on käytössä kaikki 16 ydintä 5,1 GHz:n maksimikellotaajuudella ja 40 CU-yksikön GPU:lla. Pykälää matalampi Ryzen AI Max 390:ssä on 12 ydintä 5 GHz:n maksimikellotaajuudella ja 32 CU:ta, kun Max 385 tiputtaa ytimet kahdeksaan, mutta pitää maksimikellotaajuudet ja CU:t ennallaan. Vain yrityspuolelle tuleva Ryzen AI Max Pro 380 on varustettu 6 ytimellä, 4,9 GHz:n maksimikellotaajuudella ja 16 CU-yksikön GPU:lla. Kaikki mallit on varustettu 50 TOPSin NPU:lla ja niiden TDP-arvo voidaan konfiguroida 45-120 watin välille.
Pykälää maltillisempaa suorituskykyä hakeville AMD tuo myyntiin Ryzen AI 5- ja 7 -prosessorit, jotka perustuvat tiettävästi Krackan, Krackan Point ja Kraken Point -nimillä tunnettuun piiriin. Ryzen AI 7 350 on varustettu 8:lla maksimissaan 5 GHz:n kellotaajuudella toimivalla prosessoriytimellä ja 50 TOPSin XDNA 2 -tekoälykiihdyttimellä. Ryzen AI 5 340:ssä on puolestaan 6 ydintä 4,8 GHz:n maksimikellotaajuudella ja sama 50 TOPSin tekoälykiihdytin. AMD ei ole tarkentanut onko prosessoriydinten tyyppiä, mutta kellotaajuuksien perusteella mukana on myös järeämpiä Zen 5 -ytimiä.
AMD:n testeissä Ryzen AI 7 350 peittoaa sekä Qualcommin X Plus X1P-42-100:n että Intelin Core Ultra 7 258V:n selvällä erolla kaikki ytimet käytössä. Cinebenchissä Ryzen tarjoaa sen mukaan 30 % parempaa suorituskykyä kuin Qualcomm ja 54 % parempaa kuin Intel, Handbrakessa erot ovat 49 ja 66 % ja lopulta Blender Classroom -testissä 35 ja 78 % AMD:n eduksi. Myös tekoälykiihdyttimen kerrotaan voittavan sekä Qualcommin että Intelin verrokit Procyon AI -testissä, joskin siinä erot jäävät heikoimmin pärjäävään Qualcommiinkin verrattuna selvästi alle 10 %:iin. Prosessorit tulevat myyntiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja yrityskäyttöön suunnatut Pro-versiot vuoden toisella neljänneksellä.
AMD tulee lisäksi julkaisemaan uudet Ryzen 200 -sarjan prosessorit, jotka ovat käytännössä vanhat tutut Hawk Point- eli Ryzen 8040 -sarjan prosessorit. Mallista riippuen käytössä on 4, 6 tai 8 Zen 4- ja Zen 4c -arkkitehtuureiden prosessoriydintä ja 16 TOPSin suorituskykyyn yltävä ensimmäisen sukupolven XDNA-tekoälykiihdytin, pois lukien hitaimmat Ryzen 3 210 ja Ryzen 5 220 -mallit, joissa NPU ei ole käytössä. Prosessorit tulevat myyntiin vuoden toisella vuosineljänneksellä.
Kirsikaksi kakun päälle AMD esitteli myös uudet Ryzen Z2 -sarjan prosessorit käsikonsoliluokan tietokoneisiin. Ensimmäiseen sukupolveen verrattuna mallisto kasvaa yhdellä, kun Z2 ja Z2 Extreme saavat rinnalleen myös selvästi kevyemmän Z2 Go:n. Valitettavasti AMD ei tarkentanut mihin siruihin tai arkkitehtuureihin piirit perustuvat. Z2 ja Z2 Extreme ovat kumpikin 8-ytimisiä ja niiden erot löytyvät kellotaajuudesta ja integroidusta GPU:sta. Extreme-mallissa prosessoriytimet toimivat 5 GHz:n maksimikellotaajuudella ja käytössä on 16 CU:n GPU, kun perusmallissa kellotaajuus venyy hieman korkeammalle 5,1 GHz:iin, mutta GPU on kevyempi 12 CU:lla. Z2 Go -mallissa on neljä ydintä 4,3 GHz:n maksimikellotaajuudella ja 12 Compute Unit -yksikön GPU. Kaikkien kolmen TDP on säädettävissä 15 ja 35 watin välillä.
AMD julkisti joukon uusia tekoälykiihdytyksellä varustettuja Ryzen-prosessoreita useaan sarjaan
Esittelyvuorossa olivat Strix Halo järeällä GPU:lla, uusia Ryzen AI 300 -sarjan malleja ja uudelleen nimettyihin Hawk Point -prosessoreihin perustuva Ryzen AI 200 -sarja unohtamatta käsikonsolipuolen Ryzen Z2 -mallistoa, jossa tekoälykiihdytys ei tiettävästi ole käytössä.
AMD julkisti CES-messuilla uusia Ryzen 9000X3D -prosessoreita ja Fire Rangen kannettaviin
Fire Range on työpöytäpuolen Granite Ridgestä mobiiliin sovitettu versio, josta tulee saataville versioita sekä 3D-välimuistilla että ilman.
AMD:n CES 2025 -messujen esityksessä saatiin ensi maistiaiset uudesta RDNA 4 -arkkitehtuurista ja siihen perustuvista Radeon RX 9070 -näytönohjaimista. Monien mielenkiinto kohdistuu kuitenkin enemmän prosessoripuolelle, jossa saatiin rutkasti uutta etenkin mobiiliin, vaikkei työpöytääkään unohdettu.
AMD julkaisi viime marraskuussa uuden Ryzen 7 9800X3D -prosessorin maailman tehokkaimmaksi peliprosessoriksi. Yksinäinen malli saa nyt rinnalleen uudet Ryzen 9 9900X3D:n ja 9950X3D:n, jotka tutun kaavan mukaan perustuvat kahteen CCX-siruun, joissa on käytössä yhteensä 12 tai 16 Zen 5 -ydintä, sekä toisen sirun alle piilotettuun 2. sukupolven 3D V-Cache -välimuistiin. Ryzen 9 9900X3D:n maksimi Boost-kellotaajuus on 5,5 GHz ja TDP 120 wattia, kun 9950X3D yltää 5,7 GHz:iin ja TDP:kin on korotettu 170 wattiin. Prosessorit tulevat myyntiin ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.
Yhtiön mukaan Ryzen 9 9950X3D on maailman paras prosessori sekä pelaajille että sisällöntuottajille, joskin suorituskykydioista puuttui kaikki vertailu jo julkaistuun 9800X3D-malliin. Lehdistölle kerrottiin kuitenkin 9800X3D:n ja 9950X3D:n suorituskyvyn olevan yleensä prosentin sisällä toisistaan. Verrattuna aiemman sukupolven Ryzen 7 7950X3D -malliin sen kehutaan tarjoavan keskimäärin 8 % parempaa suorituskykyä 1080p-resoluutiolla 40 pelin keskiarvona. Intelin Core Ultra 9 285K -malliin verrattuna eroa on keskimäärin 20 % samoissa peleissä. Hyötysovelluspuolella testattuja sovelluksia oli 20 ja 9950X3D voittaa 7950X3D:n AMD:n mukaan keskimäärin 13 %:n erolla ja Core Ultra 9 285K:n 10%:n erolla.
AMD tuo samoihin siruihin perustuvat prosessorit jälleen myös mobiiliin. Granite Ridgen mobiiliversio tunnetaan nimellä Fire Range ja siihen ensimmäiset siihen perustuvat prosessorit 3D-välimuistilla tai ilman saapuvat myyntiin vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Tehokannettaviin suunnattuja malleja on ainakin alkuun kolme: 12-ytiminen Ryzen 9 9850HX, 16-ytiminen Ryzen 9 9955HX ja 16-ytiminen 3D-välimuistilla varustettu Ryzen 9 9955HX3D. Prosessoreiden TDP-arvo on asetettu 54 wattiin.
AMD julkisti CES-messuilla uusia Ryzen 9000X3D -prosessoreita ja Fire Rangen kannettaviin
Fire Range on työpöytäpuolen Granite Ridgestä mobiiliin sovitettu versio, josta tulee saataville versioita sekä 3D-välimuistilla että ilman.
Live: io-techin kisastudio seuraa AMD:n CES 2025 -julkistuksia klo 20:45 alkaen
io-techin kisastudiossa seuraamme AMD:n julkaisutahtumaa, reagoimme julkistuksiin ja käymme lopuksi läpi julkaistut tuotteet.
AMD järjestää tänään maanantaina CES 2025 -messujen yhteydessä kello 21.00 Suomen aikaan julkaisutilaisuuden, jossa sen odotetaan huhujen mukaan esittelevän RDNA 4 -grafiikka-arkkitehtuuri ja siihen perustuva Radeon RX 9070 XT -näytönohjain sekä uusia Ryzen-työpöytä- ja mobiiliprosessoreita.
io-tech seuraa AMD:n julkaistutilaisuutta Youtubessa suorana lähetettävässä kisastudiossa klo 20:45 alkaen. Spekuloimme ennen lähetyksen alkua vuotojen pohjalta mahdollisia julkaisuja, seuraamme ja kommentoimme itse julkaisutilaisuutta ja vedämme lopuksi yhteen julkaistutilaisuuden annin. Studiossa ovat äänessä Sampsa Kurri ja uutispäällikkö Petrus Laine.
Katso io-techin live-striimi Youtubessa
AMD:n oma live-striimi löytyy täältä.
PS. NVIDIAn uusien GeForce RTX 50 -sarjan näytönohjaimien julkaisutilaisuus alkaa klo 4:30 Suomen aikaan ja live-striimi löytyy täältä. Uutisoimme julkistuksista heti tuoreeltaan io-techissä tiistaiaamuna.
Live: io-techin kisastudio seuraa AMD:n CES 2025 -julkistuksia klo 20:45 alkaen
io-techin kisastudiossa seuraamme AMD:n julkaisutahtumaa, reagoimme julkistuksiin ja käymme lopuksi läpi julkaistut tuotteet.
MSI:n GeForce RTX 5080 Gaming Trio -näytönohjaimen myyntipakkauksesta vuodettiin kuvia
MSI:n aiempiin Gaming Trio -malleihin nähden ulkoasua on myyntipakkauksen perusteella uudistettu hyvin maltillisesti.
Nettiin on vuotanut kuvia MSI:n tulevan GeForce RTX 5080 Gaming Trio -näytönohjaimen – tarkemmin ottaen sen OC-mallin – myyntipakkauksesta. Pakkauksessa komeilee kolmen tuulettimen jäähdyttimellä varustettu näytönohjain, jonka suunnittelu poikkeaa hyvin maltillisesti aiemmista Gaming Trioista. Liitäntöjä pakkauksen takaosan kuvassa näkyy kolme DisplayPort 2.1:tä ja yksi HDMI 2.1.
Käytännössä jo varmistunut ominaisuus näytönohjaimella on ainakin 16 gigatavun GDDR7-näyttömuisti 256-bittisellä muistiväylällä. Lisäksi RTX 5080:n odotetaan perustuvan 10752 CUDA-ytimen GB203-400-grafiikkapiiriin ja tukevan PCIe 5.0 -standardia. MSI:n itse leipomat lisäominaisuudet näyttävät kuitenkin pysyvän samana aiempiin Gaming Trio -malleihin nähden.
Virallisia vahvistuksia vuodoille ei kuitenkaan ole ennen kuin ensi viikolla, jolloin NVIDIAn uudet näytönohjaimet julkaistaan ominaisuuslistauksineen CES 2025:n yhteydessä.
Lähde: VideoCardz
MSI:n GeForce RTX 5080 Gaming Trio -näytönohjaimen myyntipakkauksesta vuodettiin kuvia
MSI:n aiempiin Gaming Trio -malleihin nähden ulkoasua on myyntipakkauksen perusteella uudistettu hyvin maltillisesti.