PayPal lisäämässä asiakkaiden tietojen jakamista kolmansien osapuolien kanssa ensi vuonna

4.10.2024 - 15:31 / Timo Niemenmaa Mobiili, Tietotekniikka

Uusi toiminto ”Personalized Shopping” tulee oletuksena päälle asiakkaiden PayPal-tileihin, mutta sen saa halutessaan pois päältä.

Maksupalvelu PayPal on lisäämässä ensi kesän alussa uuden, kolmansille osapuolille tietoja jakavan toiminnon asiakkaidensa tileihin, joka on englanninkieliseltä nimeltään ”Personalized Shopping”. Toiminnon kerrotaan jakavan osallistuville yrityksille tietoja esimerkiksi asiakkaille mieleisistä tuotteista ja tarjouksista, ja se on päällä oletuksena. PayPalin mukaan se voi näin tarjota asiakkaille entistä henkilökohtaisempia kokemuksia.

Toiminnon voi onneksi halutessaan klikata pois päältä, mikä onnistuu PayPalin suomenkielisessä versiossa tilin asetuksista välilehdellä ”Tiedot ja tietosuoja” kohdassa ”Kiinnostuksen kohteisiin perustuva markkinointi”. Notebookcheck muistuttaa kuitenkin uutisessaan, että PayPal jakaa joka tapauksessa joitain välttämättömiksi katsomiaan asiakkaiden yksityisyystietoja yrityksille, joille maksusuoritteita PayPalin kautta tehdään.

Lähde: Notebookcheck

Keskustele aiheesta foorumilla

Live: io-techin Tekniikkapodcast (40/2024)

4.10.2024 - 14:15 / Juha Kokkonen Mobiili, Tietotekniikka

io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin Tekniikkapodcast esitetään tänään perjantaina 4. lokakuuta hieman tavanomaista aiemmin noin kello 15:00 alkavana suorana live-streamina YouTubessa. Äänessä ovat tällä viikolla Sampsa Kurri ja Juha Kokkonen.

Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.

io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:

Keskustele aiheesta foorumilla

Samsung julkisti uuden One UI 7 -käyttöjärjestelmänsä julkaisuaikataulun

4.10.2024 - 10:36 / Timo Niemenmaa Mobiili

Galaxy-puhelinten uutta One UI -päivitystä odotellaan saapuvaksi ensi vuoden alussa uusien Galaxy S25 -mallien kanssa.

Samsungin Galaxy-puhelinten uutta, Android 15 -pohjaista One UI 7 -käyttöjärjestelmää odoteltiin saapuvaksi beta-versiona jo alkusyksystä, mutta sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, minkä arveltiin johtuvan beta-version bugisuudesta. Nyt Samsung on avannut One UI 7:n tilannetta tarkemmin hiljattaisessa kehittäjäkonferenssissaan SDC24:ssä ja kertonut käyttöjärjestelmän saapuvan uusien Galaxy S25 -mallien rinnalla ensi vuoden tammikuussa.

 

Vertailun vuoksi viime vuonna Galaxy S23 -mallisto sai One UI 6 -päivityksensä jo lokakuussa, eli nykymalleille uusi päivitys tulee muutaman kuukauden myöhässä. One UI 7:n kehittäjäversio saapuu raporttien mukaan vielä tämän vuoden puolella. Kuluttajien käsiin tammikuussa tuleva päivitys pitää Samsungin mukaan sisällään muutoksia niin käytettävyyteen kuin ulkonäköönkin ja Galaxy AI -tekoälyä hyödynnetään entistä tehokkaammin.

Lähde: Notebookcheck

Keskustele aiheesta foorumilla

Corsair julkaisi uuden K70 Core TKL -näppäimistön langallisena ja langattomana

4.10.2024 - 03:00 / Petrus Laine Tietotekniikka

Corsairin uutuusnäppäimistöt on varustettu yhtiön uusimmilla MLX Red v2 -kytkimillä ja kyseenalaisella SnapTap-ominaisuudella.

Tietotekniikkajätti Corsair on täydentänyt näppäimistövalikoimaansa uudella TKL-luokan näppäimistöllä. Uusi K70 Core TKL tuo mukanaan uudet, parannellut kytkimet sekä aiempaa tehokkaamman melunvaimennuksen ja se tulee saataville sekä langallisena että langattomana versiona.

Corsair K70 Core TKL:n tunnistaa oitis perheensä jäseneksi, vaikka isoveljeen nähden osa näppäimistä onkin joutunut leikkuriin. Mekaaninen näppäimistö on varustettu yhtiön uusimmilla, esivoidelluilla Corsair MLX Red v2 -kytkimillä, jotka lupaavat silkinpehmeää tuntumaa jopa 80 miljoonan klikkauksen eliniällä. Näppäimistön sisältä löytyy kaksi kerrosta premium-luokan äänenvaimennusvaahtomuovia.

K70 Core TKL Wireless -versio on yhteydessä tietokoneeseen oletuksena Slipstream Wireless -yhteydellä ja sen akun luvataan tällöin kestävän parhaimmillaan 890 tuntia, kun heikompaa suorituskykyä tarjoavalla Bluetooth-yhteydellä pelitunteja ehtii kertyä jopa 2400. Langallisella versiolla akkukestosta ei luonnollisestikaan tarvitse huolehtia.

Myös Corsair on lähtenyt kyseenalaiseen leikkiin mukaan FlashTap-SOCD-ominaisuudella (Simultaneous Opposing Cardinal Directions). Ominaisuuden voi konfiguroida priorisoimaan joko ensimmäisen tai jälkimmäisen painetun näppäimen painalluksen, vaikka allekirjoittaneelle ei avautunutkaan mitä ensin painetun priorisoinnilla tässä haetaan. Jostain syystä vain langattomasta versiosta löytyvällä Game Mode -painikkeella näppäimistö lukitsee usein vahingossa painetut näppäimet ja lukitsee RGB-valaistuksen staattiseksi häiriötekijöiden minimoimiseksi. Mukana on myös pyöriteltävä monitoimipainike.

Corsair K70 Core TKL ja K70 Core TKL Wireless tulevat saataville välittömästi. Langallinen K70 Core TKL on hinnoiteltu yhtiön omassa verkkokaupassa 99,99 euroon ja langaton K70 Core TKL Wireless 149,99 euroon, mutta ainakin uutista kirjoittaessa langatonta versiota ei ole varastossa millään näppäinasettelulla.

Lähde: Lehdistötiedote (sähköposti)

Keskustele aiheesta foorumilla

Oura Health julkaisi uuden sukupolven Oura Ring 4 -älysormuksen

4.10.2024 - 02:42 / Petrus Laine Mobiili

Oura Ring 4 on yhtiön ensimmäinen täysin titaanista valmistettu sormus ja sen uudet, upotetut sensorit nousevat vain 0,3 mm sormuksen sisäpinnasta, mikä on jopa 1 millimetrin parannus viime sukupolveen nähden.

Kotimainen Oura Health on älysormusmarkkinoiden pioneereja, ellei jopa se merkittävin tekijä terveystietoja seuraavien sormusten nousussa. Yhtiö julkisti ensimmäisen sormuksensa Kickstarterissa ja se saapui markkinoille 2017.

Nyt yhtiö on julkaissut neljännen sukupolven sormuksensa, Oura Ring 4:n. Ring 4 on Ouran ensimmäinen täysin titaanista valmistettu älysormus, mutta sen merkittävimmät uudistukset ovat uusi Smart Sensing -teknologia ja upotetut sensorit, jotka ulkonevat vain 0,3 mm sormuksen sisäreunasta. Verrokiksi Ring 3:n sensorit olivat 1,3 mm koholla rungosta. Sormuksesta löytyy punaiset ja infrapunaledit happisaturaation mittaamiseen, vihreät ja infrapunaledit sykkeen ja hengitystaajuuden mittaamiseen, digitaalinen lämpötilasensori sekä kiihtyvyysanturi liikkeiden seurantaan.

Ouran uusi Smart Sensing -teknologia tarkoittaa käytännössä uutta algoritmia, huippuluokan sensoreita sekä yli kaksinkertaista määrää signalointireittejä aiempaan sukupolveen verrattuna. Automaattisesti valikoituvat signalointireitit varmistavat yhtiön tiedotteen mukaan, että mitattu data on aina ajantasaista, tarkkaa ja keskeytymätöntä. Yhtiön ulkopuolisella taholla teettämän 60 testihenkilön otannan perusteella Oura Ring 4 tarjosi 120 % paremman signaalilaadun veren happisaturaatio (SpO2) mittauksessa, mikä tarkoittaa käytännössä 30 % parempaa mittaustarkkuutta, 15 % tarkempaa hengityshäiriöiden (RDI, Respiratory Disturbance Index) havaitsemista, 7 % vähemmän katkoksia sykkeen mittauksessa päivisin ja 31 % vähemmän öisin.

Oura kertoo päivittäneensä myös Oura App -sovelluksensa entistä helppokäyttöisemmäksi ja nopeammaksi. Sovelluksessa on nyt kolme välilehteä: Today, Vitals ja My Health. Today kertoo mukautuvasti oleellisimpia ajantasaisia tietoja pintapuoleisesti, kun Vitals-välilehdellä niitä voi tutkia yksityiskohtaisemmin. My Health -välilehdellä seurataan puolestaan pidempiaikaisia mittareita. Lisäksi aiemmin vain iOS:lle saatavilla ollut Oura Labs on nyt saatavilla Androidille.

Oura Ring 4 tulee saataville 12 eri koossa (koot 4-15) ja kuudessa värivaihtoehdossa: harjattu hopea, kulta, ruusukulta, hopea, häive ja musta. Sormuksen leveys on 7 mm ja paksuus 2,88 mm ja paino koosta riippuen 3,3-5,2 grammaa. Sormuksen sisäpinta on pinnoittamatonta titaania ja siten allergisoimaton. Sormuksen akku kestää maksimissaan 8 päivää, mutta akkukesto on luonnollisesti sidonnainen sormuksen kokoon. Oura Ring 4:n lataus tyhjästä täyteen kestää 80 minuuttia.

Yhtiö suosittelee potentiaalisia asiakkaita mittaamaan sopivan koon Oura Ring 4 Sizing Kitin (saatavilla verkossa ja Gigantissa) avulla, sillä koot eivät välttämättä täsmää yksi yhteen aiempien sukupolvien kanssa. Oura Ring 4 on hinnoiteltu edullisimmillaan 399 euroon, mutta väristä riippuen hinta voi kohota jopa 549 euroon. Lisäksi maksettavaksi tulee 5,99 euron kuukausimaksu. Sormukset ovat jo ennakkotilattavissa ja niiden toimitukset aloitetaan 15. päivä kuluvaa kuuta.

Lähde: Lehdistötiedote, Oura

Keskustele aiheesta foorumilla

NVIDIAn ohjauspaneelin ja GeForce Experiencen korvaava NVIDIA App sai uusia ominaisuuksia

3.10.2024 - 21:22 / Petrus Laine Tietotekniikka

Uuden beetaversion julkaisun yhteydessä yhtiö kertoi aikovansa saada sovelluksen valmiin version julkaistuksi vuoden loppuun mennessä.

NVIDIA julkaisi vuoden alkupuolella uuden NVIDIA App -sovelluksen, jonka on tarkoitus korvata paitsi yhtiön ohjauspaneeli, myös GeForce Experience -sovellus. NVIDIA App on edelleen beetavaiheessa, mutta nyt siihen on saatu tukku uusia ominaisuuksia ja samalla yhtiö kertoi sovelluksen valmiin version julkaisun tapahtuvan vielä kuluvan vuoden aikana.

NVIDIA App -sovelluksen uusi beetaversio tuo mukanaan edellisten ominaisuuksien päälle nyt mm. mahdollisuuden hallita G-Sync-ominaisuutta, tuen RTX HDR -ominaisuudelle usean näytön konfiguraatioilla, tuen edellisiin ajureihin palaamiselle. Mukana on myös NVIDIAn suunnittelemien ominaisuuspäivitysten lisäksi käyttäjäpalautteen pohjalta tehtyjä uudistuksia.

NVIDIA App:n Display Settings -sivulla pääsee muuttamaan näytön resoluutiota, virkistystaajuutta ja asentoa sekä nyt uuden päivityksen myötä myös näyttöjen G-Sync-asetuksia. Sivulta puuttuvat vielä yhtiön ohjauspaneelista löytyvät Surround-ominaisuudet, kustomoidut resoluutiot ja usean näytön konfigurointi, mutta ne tullaan lisäämään sinne myöhemmin.

RTX HDR on NVIDIAn tekoälypohjainen SDR-kuvan HDR:ksi muuntava ominaisuus. Se toimii DirectX 9-, 11- ja 12- sekä Vulkan-rajapinnoilla ja ominaisuuden voi kytkeä päälle myös kesken pelin Alt+Z-näppäinyhdistelmän takaa löytyvästä Game Filter -valikosta. Ominaisuus on toiminut tähän asti vain yhdellä näytöllä, mutta NVIDIA App:n uusimmalla versiolla ja GeForce 565.90 -ajureilla tai uudemmilla ominaisuuden saa käyttöön myös monen näytön konfiguraatioilla.

Käyttäjäpalautteen pohjalta sovellukseen on lisätty puolestaan mahdollisuus lisätä NVIDIAn Heads up display -overlayikkunaan mahdollisuuden muuttaa fontin väriä paitsi suoraan valitsemalla värin, myös värin heksakoodin perusteella lähes rajattomasta valikoimasta. Päivitys tuo myös mahdollisuuden järjestää ja suodattaa näytettyjen pelien ja sovellusten listaa sekä poistaa siitä kokonaan pelejä tai sovelluksia ja lisätä niitä manuaalisesti itse. NVIDIA App myös varoittaa, mikäli pelin tai sovelluksen DRM-asetukset estävät Shadowplay-nauhoituksen.

NVIDIA App:n valmis versio tullaan julkaisemaan vuoden loppuun mennessä ja samalla yhtiö aikoo siirtää kaikki jäljellä olevat GeForce Experiencen käyttäjät uuden sovelluksen pariin. Siihen mennessä siitä pitäisi löytyä kaikki vielä uupuvat ominaisuudet.

Lähde: NVIDIA

Keskustele aiheesta foorumilla

Video: Testissä Asus ROG Destrier Ergo -pelituoli

3.10.2024 - 13:25 / Sampsa Kurri Tietotekniikka

Asuksen ROG Destrier Ergo -pelituolin suunnittelu on saanut vaikutteita futuristisesta kyborgista ja siinä on pyritty kiinnitettämään huomioita ergonomiaan pelaajia unohtamatta.

Asukselta on myynnissä 950 euron hintainen ROG Destrier Ergo -pelituoli, joka saapui io-techin testiin. Verkkomateriaalista valmistetun istuinosan ja selkänojan lisäksi sen ominaisuuksiin lukeutuu muun muassa säädettävä ristiselän tuki ja erillinen niskatuki, jonka ympärillä on akustiikkapaneeli. Käsinojat pystyy nostamaan todella korkealle, jonka on tarkoitus mahdollistaa mobiilipelaaminen tuolissa. Istuinosaa pystyy liikuttamaan eteen- ja taaksepäin ja tiltissä istuinosa niiaa takaosasta hieman alaspäin.

Videolla käydään läpi tuolin kasaus sekä testataan sen ominaisuudet ja säätömahdollisuudet ergonomian parantamiseksi. Lopuksi kokemuksista vedetään loppuyhteenveto tuolista ja sen hinta-laatusuhteesta.

Katso video YouTubessa

Keskustele aiheesta foorumilla

Seasonic julkaisi täysin uudistuneet Focus GX ATX 3 (2024) -sarjan virtalähteet

3.10.2024 - 03:18 / Petrus Laine Tietotekniikka

Uuteen piirilevyyn ja OptiSink-teknologiaan perustuvat virtalähteet tukevat mm. ATX 3.1- ja PCI Express 5.1 -standardeja.

Jo liki 50 vuoden ikään ehtinyt virtalähdevalmistaja Seasonic on päivittänyt Focus GX ATX 3 -sarjan virtalähteet uuteen aikaan. Focus GX (2024) -virtalähteet tukevat alan uusimpia standardeja ja ovat käyneet läpi merkittäviä sisäisiä muutoksia.

Seasonic Focus GX (2024) -virtalähteet perustuvat uuteen OptiSink-teknologiaan. Focus v4 -sarjaksikin kutsuttujen virtalähteissä on täysin uudelleen suunniteltu piirilevy, jonka pintaliitoskomponentit asennetaan koneellisesti, mikä minimoi inhimillisten virheiden riskin. Piirilevyn MOSFETit ja jäähdytyselementit ovat aiempaa pienempiä, mutta sen luoma tyhjä tila virtalähteen sisällä parantaa ilmankiertoa ja lämmön haihtumista niin paljon, että komponentit jäähtyvät nyt aiempaa paremmin. Yhtiön mukaan sen piirilevy komponentteineen johtaa lämpöä nyt jopa kahdeksan kertaa aiempaa tehokkaammin. Virtalähteessä käytetään luonnollisesti korkealaatuisia japanilaisia kondensaattoreita.

Focus GX ATX 3 (2024) -virtalähteet tulevat saataville kolmena versiona: 750, 850 ja 1000 wattia. Täysin modulaarisin kaapelein varustetut virtalähteet tukevat ATX 3.1- ja PCI Express 5.1 -standardeja ja ovat kapasiteetista riippumatta kooltaan 140 x 150 x 86 mm (Pituus, Leveys, Korkeus). Virtalähteiden ilmanvaihdosta huolehtii 135 mm:n tuuletin, joka osaa tarpeen tullen pysähtyä, toimia hiljaisessa tilassa tai Cooling-tilassa kuormasta riippuen.

Seasonicin uutuusvirtalähteet ovat saaneet jokainen 80 Plus Gold -sertifikaatin, mutta Cybeneticsin sertifioinnissa on pientä hajontaa. Kaikki kolme saavat äänekkyydestä A-, mutta vain 850 watin versio yltää Platinum-tason energiatehokkuuteen, kun 750 ja 1000 watin versiot jäävät Gold-tasolle.

Seasonic Focus GX ATX 3 (2024) -virtalähteet ovat jo nyt saatavilla Aasiassa ja Eurooppaan ne rantautuvat kuluvan kuun aikana, kun Yhdysvalloissa joudutaan odottelemaan marraskuun puoliväliin asti. Virtalähteiden suositushinnat Euroopassa ovat mustana 750 watin versiolla 119,90 euroa, 850 watin versiolle 139,90 ja 1000 watin versiolle 169,90 euroa. Valkoisten versioiden hinnat ovat kympin mustia kalliimpia. Yhtiö myöntää uusille virtalähteilleen 10 vuoden takuun.

Lähteet: Seasonic, TechPowerUp

Keskustele aiheesta foorumilla

Razerilta kattaus RazerCon 2024 -tuoteuutuuksia sekä uudet Basilisk V3 -pelihiiret

3.10.2024 - 02:03 / Timo Niemenmaa Tietotekniikka

Tuoreimpiin RazerCon-julkaisuihin kuuluu muun muassa kannettavaa tietokonetta, pelikuuloketta ja värinäpalautetta antava istuinpehmuste. Lisäksi yhtiö julkaisi uudet Basilisk V3 -pelihiiret.

Pelituotevalmistaja Razer on esitellyt verkossa pidetyssä RazerCon 2024 -lähetyksessään liudan uusia tuotteita pelaamiseen, kuten esimerkiksi pelikuulokkeet, pelikannettava jäähdytysalustoineen sekä värisevä istuinpehmuste. Uusia tuulia puhalsi myös ohjelmistopuolelle ja lähetyksen ulkopuolella valmistaja julkaisi lisäksi uudet Basilisk V3 -pelihiiret.

Razer Freyja on jatkoa alkuvuonna esitellylle Project Estherille ja tarjoaa pelaajille pelin tapahtumiin reagoivaa haptista värinäpalautetta istuinpehmusteen muodossa. Freyjassa on sekä takapuolen että selän kohdalla yhteensä kuusi haptista värinäaluetta ja se yhdistyy tietokoneeseen 2,4 gigahertsin langatonta yhteyttä tukevalla vastaanottimella. Freyja sopii moneen eri peli- ja toimistotuoliin, vaikka markkinointimateriaalissa sitä toki mainostetaan Razerin omien pelituolien kaverina.

Langaton Razer Kraken V4 Pro laajentaa V4-kuulokkeiden mallistoa ja äänien lisäksi se tarjoaa kuuntelijalle Freyjan tavoin haptista värinäpalautetta. Kaiutinelementit ovat edelleen samat 40 millimetrin TriForcet ja yhteysvaihtoehtoina on 2,4 GHz:n matalaviiveyhteys ja Bluetooth 5.3. Mukana toimitetaan myös OLED-näytöllä ja säätörullalla varustettu hallintalaite. Akunkestoa luvataan RGB-valoilla, värinäpalautteella ja 2,4 GHz:n yhteydellä noin 13 tuntia.

Sekä Freyja että Kraken V4 Pro tukevat Razerin Sensa HD Haptics -värinäpalauteteknologiaa, joka mahdollistaa pelikehittäjille entistä monipuolisempien värinäefektien lisäämisen peleihinsä. Sensa HD Hapticsia tukee esimerkiksi GSC Game Worldin tuleva S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl.

Viime vuodesta uudistettu Razer Blade 18 on järeä pelikannettavauutuus, joka tarjoaa 18 tuuman 4K-näytön (3840 x 2400 pikseliä) 200 hertsin maksimivirkistystaajuudella, mutta valittavissa on myös 300 ja 240 Hz:n QHD-näytöillä (2560 x 1600 pikseliä) varustetut mallit. Tehokkaimmassa Blade 18 -variantissa on sisuksissa Intel Core i9 14900HX -prosessori, RTX 4090 -mobiilinäytönohjain ja peräti 64 gigatavua DDR5-muistia. Uusi Blade 18 tukee myös uutta Thunderbolt 5 -standardia (USB4 v2).

Blade 18:aa ja muita kannettavia jäähdyttämään Razer lanseerasi Laptop Cooling Pad -alustan, josta on valittavissa versioita eri kokoisille kannettaville (14–18”). Alustassa on kannettavan lämpötilaan mukautuva 140 mm:n tuuletin, jolle voi halutessaan määrittää myös omia tuuletinprofiilejaan, ja kolme USB-A-liitäntää oheislaitteille. Mukana on tietenkin myös säädettävä RGB-valaistus.

Hiiripuolelle Razer esitteli nostalgiaa kaipaaville tekniikaltaan modernisoidun version pian 20-vuotiaasta Boomslang-pelihiirestä, joka oli 90-luvulla ensimmäisiä todellisia pelaamiseen suunniteltuja hiiriä. Boomslang 20th Anniversary Edition säilyttää saman klassisen muotoilun, mutta tarjoaa nykyaikaisia pelihiiriominaisuuksia, joita valmistaja ei kuitenkaan valottanut vielä sen enempää.

Nykyaikaisia hiiriä Razerilta ovat sen sijaan langallinen Basilisk V3 35K sekä langaton malli V3 Pro 35K, jotka nimensä mukaan yltävät 35 000 dpi:n (dots per inch) herkkyyteen samalla optisella Focus Pro 35K Gen-2 -sensorilla, joka oli käytössä jo keväällä julkaistussa Viper V3 Pro -hiiressä. Langattomalle V3 Pro 35K:lle luvataan jopa 140 tunnin akunkestoa HyperSpeed Wireless -tilassa. Painoa hiirillä on 112 grammaa.

Lisäksi ohjelmistopuolelle Razer toi uuden Synapse 4 -hallintaohjelmistonsa, jolla voi kustomoida monipuolisesti eri Razer-laitteiden asetuksia, kuten hiirten ja näppäimistöjen asetuksia sekä RGB-valaistusefektejä. Synapse 4 on taaksepäin yhteensopiva Synapse 3:a tukevien laitteiden kanssa ja edeltäjäänsä verrattuna siinä on parannettu mm. suorituskykyä, vakautta sekä uudistettu käyttöliittymää niin käytettävyyden kuin ulkonäönkin osalta. Synapse 4 on ladattavissa Razerin verkkosivuilta.

Razerin uutuustuotteet ovat saatavilla seuraavin suositushinnoin:

Lähde: RazerTechPowerUp

Keskustele aiheesta foorumilla

Uusi artikkeli: Testissä Noctua NH-D15 G2 -prosessoricooleri

2.10.2024 - 20:47 / Sampsa Kurri Tietotekniikka

Testasimme Noctuan toisen sukupolven ja 150 euron hintaisen NH-D15 G2 -lippulaivacoolerin.

io-techin testissä on Noctuan uusi 150 euron hintainen NH-D15 G2 -lippulaivacooleri, joka on varustettu kahdella yhtiön uudella 140 mm:n tuulettimella. Kyseessä on seuraaja 10 vuotta sitten julkaistulle alkuperäiselle NH-D15-coolerille ja 5 vuotta sitten julkaistulle mustalle NH-D15 chromax.black -versiolle.

Tutustumme artikkelissa coolerin ominaisuuksiin ja vertasimme sitä NH-D15 chromax.black -cooleriin AMD- ja Intel-aluistoilla lämpötilojen ja melutason osalta.

Lue artikkeli: Testissä Noctua NH-D15 G2 -prosessoricooleri

Keskustele aiheesta foorumilla