Seasonic julkaisi täysin uudistuneet Focus GX ATX 3 (2024) -sarjan virtalähteet

3.10.2024 - 03:18 / Petrus Laine Tietotekniikka

Uuteen piirilevyyn ja OptiSink-teknologiaan perustuvat virtalähteet tukevat mm. ATX 3.1- ja PCI Express 5.1 -standardeja.

Jo liki 50 vuoden ikään ehtinyt virtalähdevalmistaja Seasonic on päivittänyt Focus GX ATX 3 -sarjan virtalähteet uuteen aikaan. Focus GX (2024) -virtalähteet tukevat alan uusimpia standardeja ja ovat käyneet läpi merkittäviä sisäisiä muutoksia.

Seasonic Focus GX (2024) -virtalähteet perustuvat uuteen OptiSink-teknologiaan. Focus v4 -sarjaksikin kutsuttujen virtalähteissä on täysin uudelleen suunniteltu piirilevy, jonka pintaliitoskomponentit asennetaan koneellisesti, mikä minimoi inhimillisten virheiden riskin. Piirilevyn MOSFETit ja jäähdytyselementit ovat aiempaa pienempiä, mutta sen luoma tyhjä tila virtalähteen sisällä parantaa ilmankiertoa ja lämmön haihtumista niin paljon, että komponentit jäähtyvät nyt aiempaa paremmin. Yhtiön mukaan sen piirilevy komponentteineen johtaa lämpöä nyt jopa kahdeksan kertaa aiempaa tehokkaammin. Virtalähteessä käytetään luonnollisesti korkealaatuisia japanilaisia kondensaattoreita.

Focus GX ATX 3 (2024) -virtalähteet tulevat saataville kolmena versiona: 750, 850 ja 1000 wattia. Täysin modulaarisin kaapelein varustetut virtalähteet tukevat ATX 3.1- ja PCI Express 5.1 -standardeja ja ovat kapasiteetista riippumatta kooltaan 140 x 150 x 86 mm (Pituus, Leveys, Korkeus). Virtalähteiden ilmanvaihdosta huolehtii 135 mm:n tuuletin, joka osaa tarpeen tullen pysähtyä, toimia hiljaisessa tilassa tai Cooling-tilassa kuormasta riippuen.

Seasonicin uutuusvirtalähteet ovat saaneet jokainen 80 Plus Gold -sertifikaatin, mutta Cybeneticsin sertifioinnissa on pientä hajontaa. Kaikki kolme saavat äänekkyydestä A-, mutta vain 850 watin versio yltää Platinum-tason energiatehokkuuteen, kun 750 ja 1000 watin versiot jäävät Gold-tasolle.

Seasonic Focus GX ATX 3 (2024) -virtalähteet ovat jo nyt saatavilla Aasiassa ja Eurooppaan ne rantautuvat kuluvan kuun aikana, kun Yhdysvalloissa joudutaan odottelemaan marraskuun puoliväliin asti. Virtalähteiden suositushinnat Euroopassa ovat mustana 750 watin versiolla 119,90 euroa, 850 watin versiolle 139,90 ja 1000 watin versiolle 169,90 euroa. Valkoisten versioiden hinnat ovat kympin mustia kalliimpia. Yhtiö myöntää uusille virtalähteilleen 10 vuoden takuun.

Lähteet: Seasonic, TechPowerUp

Keskustele aiheesta foorumilla

Razerilta kattaus RazerCon 2024 -tuoteuutuuksia sekä uudet Basilisk V3 -pelihiiret

3.10.2024 - 02:03 / Timo Niemenmaa Tietotekniikka

Tuoreimpiin RazerCon-julkaisuihin kuuluu muun muassa kannettavaa tietokonetta, pelikuuloketta ja värinäpalautetta antava istuinpehmuste. Lisäksi yhtiö julkaisi uudet Basilisk V3 -pelihiiret.

Pelituotevalmistaja Razer on esitellyt verkossa pidetyssä RazerCon 2024 -lähetyksessään liudan uusia tuotteita pelaamiseen, kuten esimerkiksi pelikuulokkeet, pelikannettava jäähdytysalustoineen sekä värisevä istuinpehmuste. Uusia tuulia puhalsi myös ohjelmistopuolelle ja lähetyksen ulkopuolella valmistaja julkaisi lisäksi uudet Basilisk V3 -pelihiiret.

Razer Freyja on jatkoa alkuvuonna esitellylle Project Estherille ja tarjoaa pelaajille pelin tapahtumiin reagoivaa haptista värinäpalautetta istuinpehmusteen muodossa. Freyjassa on sekä takapuolen että selän kohdalla yhteensä kuusi haptista värinäaluetta ja se yhdistyy tietokoneeseen 2,4 gigahertsin langatonta yhteyttä tukevalla vastaanottimella. Freyja sopii moneen eri peli- ja toimistotuoliin, vaikka markkinointimateriaalissa sitä toki mainostetaan Razerin omien pelituolien kaverina.

Langaton Razer Kraken V4 Pro laajentaa V4-kuulokkeiden mallistoa ja äänien lisäksi se tarjoaa kuuntelijalle Freyjan tavoin haptista värinäpalautetta. Kaiutinelementit ovat edelleen samat 40 millimetrin TriForcet ja yhteysvaihtoehtoina on 2,4 GHz:n matalaviiveyhteys ja Bluetooth 5.3. Mukana toimitetaan myös OLED-näytöllä ja säätörullalla varustettu hallintalaite. Akunkestoa luvataan RGB-valoilla, värinäpalautteella ja 2,4 GHz:n yhteydellä noin 13 tuntia.

Sekä Freyja että Kraken V4 Pro tukevat Razerin Sensa HD Haptics -värinäpalauteteknologiaa, joka mahdollistaa pelikehittäjille entistä monipuolisempien värinäefektien lisäämisen peleihinsä. Sensa HD Hapticsia tukee esimerkiksi GSC Game Worldin tuleva S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl.

Viime vuodesta uudistettu Razer Blade 18 on järeä pelikannettavauutuus, joka tarjoaa 18 tuuman 4K-näytön (3840 x 2400 pikseliä) 200 hertsin maksimivirkistystaajuudella, mutta valittavissa on myös 300 ja 240 Hz:n QHD-näytöillä (2560 x 1600 pikseliä) varustetut mallit. Tehokkaimmassa Blade 18 -variantissa on sisuksissa Intel Core i9 14900HX -prosessori, RTX 4090 -mobiilinäytönohjain ja peräti 64 gigatavua DDR5-muistia. Uusi Blade 18 tukee myös uutta Thunderbolt 5 -standardia (USB4 v2).

Blade 18:aa ja muita kannettavia jäähdyttämään Razer lanseerasi Laptop Cooling Pad -alustan, josta on valittavissa versioita eri kokoisille kannettaville (14–18”). Alustassa on kannettavan lämpötilaan mukautuva 140 mm:n tuuletin, jolle voi halutessaan määrittää myös omia tuuletinprofiilejaan, ja kolme USB-A-liitäntää oheislaitteille. Mukana on tietenkin myös säädettävä RGB-valaistus.

Hiiripuolelle Razer esitteli nostalgiaa kaipaaville tekniikaltaan modernisoidun version pian 20-vuotiaasta Boomslang-pelihiirestä, joka oli 90-luvulla ensimmäisiä todellisia pelaamiseen suunniteltuja hiiriä. Boomslang 20th Anniversary Edition säilyttää saman klassisen muotoilun, mutta tarjoaa nykyaikaisia pelihiiriominaisuuksia, joita valmistaja ei kuitenkaan valottanut vielä sen enempää.

Nykyaikaisia hiiriä Razerilta ovat sen sijaan langallinen Basilisk V3 35K sekä langaton malli V3 Pro 35K, jotka nimensä mukaan yltävät 35 000 dpi:n (dots per inch) herkkyyteen samalla optisella Focus Pro 35K Gen-2 -sensorilla, joka oli käytössä jo keväällä julkaistussa Viper V3 Pro -hiiressä. Langattomalle V3 Pro 35K:lle luvataan jopa 140 tunnin akunkestoa HyperSpeed Wireless -tilassa. Painoa hiirillä on 112 grammaa.

Lisäksi ohjelmistopuolelle Razer toi uuden Synapse 4 -hallintaohjelmistonsa, jolla voi kustomoida monipuolisesti eri Razer-laitteiden asetuksia, kuten hiirten ja näppäimistöjen asetuksia sekä RGB-valaistusefektejä. Synapse 4 on taaksepäin yhteensopiva Synapse 3:a tukevien laitteiden kanssa ja edeltäjäänsä verrattuna siinä on parannettu mm. suorituskykyä, vakautta sekä uudistettu käyttöliittymää niin käytettävyyden kuin ulkonäönkin osalta. Synapse 4 on ladattavissa Razerin verkkosivuilta.Razerin uutuustuotteet ovat saatavilla seuraavin suositushinnoin:

Lähde: RazerTechPowerUp

Keskustele aiheesta foorumilla

Uusi artikkeli: Testissä Noctua NH-D15 G2 -prosessoricooleri

2.10.2024 - 20:47 / Sampsa Kurri Tietotekniikka

Testasimme Noctuan toisen sukupolven ja 150 euron hintaisen NH-D15 G2 -lippulaivacoolerin.

io-techin testissä on Noctuan uusi 150 euron hintainen NH-D15 G2 -lippulaivacooleri, joka on varustettu kahdella yhtiön uudella 140 mm:n tuulettimella. Kyseessä on seuraaja 10 vuotta sitten julkaistulle alkuperäiselle NH-D15-coolerille ja 5 vuotta sitten julkaistulle mustalle NH-D15 chromax.black -versiolle.

Tutustumme artikkelissa coolerin ominaisuuksiin ja vertasimme sitä NH-D15 chromax.black -cooleriin AMD- ja Intel-aluistoilla lämpötilojen ja melutason osalta.

Lue artikkeli: Testissä Noctua NH-D15 G2 -prosessoricooleri

Keskustele aiheesta foorumilla

NVIDIA julkaisi GeForce 565.90 -ajurit näytönohjaimilleen

2.10.2024 - 12:50 / Petrus Laine Tietotekniikka

Throne of Libertylle Game Ready -leiman tuovat ajurit sisältävät tuen myös MechWarrior 5: Clansille ja Starship Troopers: Exterminationille.

NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 565.90 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön näytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuurista lähtien. Voit tutustua ajureihin lähemmin NVIDIAn Game Ready -artikkelissa sekä ajureiden julkaisutiedotteessa (PDF).

GeForce 565.90 -ajureiden uudet ominaisuudet ja pelioptimoinnit:

  • Game Ready -leima Throne and Libertylle
  • Tuki MechWarrior 5: Clansille
  • Tuki Starship Troopers: Exterminationille

Korjatut bugit:

  • Final Fantasy XV:n Turf Effects -ominaisuuden aiheuttama tekstuureiden vilkunta
  • Dying Light 2 Stay Humanin jäätyminen ja kaatuminen työpöydälle käynnistyessä
  • MSAA:n päälle kytkennän aiheuttama korruptoituminen Steamlink-striimeissä
  • Näytön taustavalon vilkunta alle 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeuksilla

Tiedossa olevat bugit:

  • Alt+tab -tehtävänvaihto pelistä työpöydälle aiheuttaa 3 sekunnin mustan ruudun Windows 11 24H2:lla

Lataa NVIDIAn ajurit täältä

Keskustele aiheesta foorumilla

AMD julkaisi AGESA PI 1.2.0.2 -version AM5-prosessoreille

2.10.2024 - 03:56 / Petrus Laine Tietotekniikka

Uudesta AGESAsta tekee erityisen merkittävän se, että se lisää sekä Ryzen 5 9600X:lle että Ryzen 7 9700X:lle virallisesti 105 watin TDP-option takuineen päivineen.

AMD:n uudet Zen 5 -arkkitehtuurin Ryzen 9000 -sarjan työpöytäprosessoreiden vastaanotto on ollut vähintäänkin ontuva, kiitos esimerkiksi kyseenalaisen 65 watin TDP:n 8-ytimisellä versiolla. Nyt yhtiö on päättänyt korjata tilanteen.

AMD on julkaissut uuden AGESA PI 1.2.0.2 -firmwaren AM5-alustan emolevyille. Uusi AGESA lisää Ryzen 5 9600X- ja 7 9700X-malleille konfiguroitavan 105 watin TDP:n kaikkine takuineen sun muineen. Yhtiön tiedotteen mukaan Ryzen 7 9700X nopeutuu korkeamman TDP:n myötä noin 10 %, mutta erot luonnollisesti ovat riippuvaisia käytetyistä sovelluksista ja tietenkin myös prosessorin jäähdytyksestä.

Uuden cTDP-tason lisäksi uusi AGESA parantaa CCD-sirujen välisiä viiveitä, joskin AMD huomauttaa, että korkeat viiveet ylipäätään olivat lähinnä yhden tietyn testisovelluksen ongelma. Yhtiön mukaan aiemmin vaadittiin kaksi operaatiota, kun lukuun ja kirjoitukseen, kun 1.2.0.2-version myötä se onnistuu yhdellä kertaa. AMD:n mukaan joissain tietyissä, erittäin viiveherkissä tapauksissa voidaan tulla näkemään myös suorituskykyeroja, mutta yleisellä tasolla muutoksen ei pitäisi vaikuttaa suorituskykyyn kumpaankaan suuntaan.

AMD ilmoitti samalla yhtiön uusiin X870- ja X870E-piirisarjoihin perustuvien emolevyjen tulevan nyt saataville. Emolevyt tukevat poikkeuksetta USB4:ää ja PCI Express 5.0 -teknologiaa sekä näytönohjaimelle että yhdelle NVMe-asemalle samanaikaisesti. Piirisarjojen erot löytyvätkin PCIe-linjojen ja I/O-liitäntöjen määristä. Uudet emolevyt tukevat myös DDR5-8000 EXPO -profiileita.

Lähde: AMD

Keskustele aiheesta foorumilla

Noctua julkaisi uuden sukupolven NF-A14x25 G2 -tuulettimen kolmena versiona

2.10.2024 - 03:30 / Petrus Laine Tietotekniikka

Välittömästi saataville tulevan tuulettimen voi hankkia PWM-ohjattuna perusversiona, matalakierroksisena ja hiljaisempana LS-PWM-versiona tai kaksi aavistuksen eritahtiin pyörivää tuuletinta sisältävänä Sx2-PP-versiona.

Mielipiteitä jakavasta väriteemastaan ja laadukkaista coolereistaan tuttu Noctua on tunnettu myös pienen ikuisuuden kestävästä uusien tuotteiden kehityksestä ja niiden toistuvasta myöhästelystä. Nyt yhtiö on saanut valmiiksi uuden sukupolven A14x25-tuulettimet.

Noctua NF-A14x25 G2 -tuulettimet ovat nimensä mukaisesti standardi 25 mm paksu 140 mm:n tuuletin. Tuulettimen Progressive-Bend-impelleri on valmistettu Sterrox LCP:stä (Liquid-Crystal Polymer) ja varustettu Flow Acceleration Channel -kanavilla ja Centrifugal Turbulator -hubilla, mitkä viitannee sekä lavoista että keskiöstä löytyviin kohokuviointeihin. Tuulettimien lapojen ja rungon reunojen väliin on kyetty jättämään vaivainen 0,7 mm:n rako.

Tuulettimen sydämestä löytyy uusi Smooth Commutation Driver 2 -teknologialla terästetty etaPERF-moottori, jonka luvataan olevan ennennäkemättömän tasaisesti toimiva ja energiatehokas. SupraTorque-ominaisuus varmistaa samalla, ettei suuretkaan ilmanvastukset pääse hidastamaan sen pyörimistä. Tuulettimen laakerit ovat Noctuan vanhat tutut SSO2:t.

Moottori ja sen myötä tuuletin tulee saataville 1500 RPM:n perusversiona ja hiljaisempana 800 RPM:n LS-PWM-versiona. Sx2-PP-settiin kuuluu puolestaan kaksi tuuletinta, jotka toimivat aavistuksen (±~25 RPM) eri nopeuksilla, minkä kerrotaan olevan hyödyksi etenkin push-pull-konfiguraatiossa ja kun tuulettimia on useampi rinnakkain. Se estää Noctuan mukaan mm. tyypillisiä huminaääniä.

Noctuan mukaan NF-A14x25 G2 sopii yhtä hyvin matalan kuin korkean ilmanvastuksen asennuksiin, eli se sopisi aivan yhtä hyvin kotelo- kuin jäähdytintuulettimeksikin. Tuulettimen AAO-rungon (Advanced Acoustic Optimisation) kulmat on varustettu NA-AVG2-LR-tärinänvaimentimilla ja se tukee NA-IS1-14-välipalaa mikäli tarve on.

Noctuan mukaan tuulettimen kehitystyöhön meni lähes vuosikymmen, mutta se oli sen arvoista parantuneen suorituskyvyn vuoksi. Yhtiön tiedotteen mukaan NF-A14x25 G2 on ei enempää tai vähempää kuin markkinoiden kehittynein tuuletin.

Noctua NF-A14x25 G2 tulee saataville välittömästi PWM-ohjattavana perusversiona, Sx2-PP-pakettina ja hiljaisempana LS-PWM-versiona. Yhden tuulettimen pakettien suositushinta on Euroopassa versiosta riippumatta 39,90 euroa ja kaksi tuuletinta sisältävän Sx2-PP-paketin 76,90 euroa.

Lähde: Noctua

Keskustele aiheesta foorumilla

AMD julkaisi AMD Software 24.9.1 -ajurit

2.10.2024 - 02:45 / Petrus Laine Tietotekniikka

Lokakuun puolelle lipsahtaneet ”syyskuun ajurit” sisältävät poikkeuksellisen paljon uusia ominaisuuksia sekä tuen Frostpunk 2:lle, God of War Ragnarökille, Warhammer 40 000: Space Marine 2:lle ja Sims 4:n DirectX 11 -päivitykselle.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja integroiduille grafiikkaohjaimilleen. AMD Software Adrenalin Edition 24.9.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön RDNA-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia. Voit tutustua ajureihin tarkemmin niiden julkaisutiedotteessa.

AMD Software 24.9.1 -ajureiden uudet ominaisuudet ja optimoinnit:

  • Tuki Frostpunk 2:lle
  • Tuki God of War Ragnarökille
  • Tuki Warhammer 40 000: Space Marine 2:lle
  • Tuki Sims 4:n DirectX 11 -päivitykselle
  • AMD Fluid Motion Frames 2 -tuki
    • Tuki Vulkan- ja OpenGL-rajapinnoille entisten DirectX 11- ja 12 -tukien lisäksi
    • Paranneltu Borderless Fullscreen -tuki RDNA3 -näytönohjaimilla
    • Tuki Radeon Chill -yhteistoiminnalle
    • Tuki AMD Ryzen AI 300 -sarjalle
  • AMD Radeon Anti-Lag 2
    • Tuki Vulkan-rajapinnalle Counter-Strike 2:ssa
  • Geometric Downscaling for Video -skaalaus Radeon RX 7000- ja 800M -sarjoille
  • Radeon Boost -tuki Final Fantasy XVI:lle
  • Paranneltu HYPR-Tune-tuki
    • HYPR-RX voi kytkeä päälle ominaisuuksia kuten FSR:n ja Radeon Anti-Lag 2:n
    • Automaattinen FSR3-konfiguraatio
      • Black Myth: Wukong
      • Creatures of Ava
      • Frostpunk 2
      • God of War: Ragnarök
    • Automaattinen Anti-Lag 2 -tuki
      • Ghost of Thushima Director’s Cut
  • Uusia Vulkan-laajennoksia
    • VK_AMD_anti_lag
    • VK_KHR_maintenance7
    • VK_KHR_pipeline_binary
    • VK_EXT_shader_object
  • Mesh Nodes in Work Graphs -tuki Microsoft Agility SDK 1.715.0 Previeillä

Korjatut bugit ja yleisiä parannuksia:

  • Warhammer 40 0000:n tai ajureiden kaatuminen pelatessa
  • Final Fantasy XVI:n tai ajureiden kaatuminen pelatessa
  • Liian tummat varjot tai haaleat värit Black Myth: Wukongissa kun Global Illumination on Medium tai korkeammalla asetuksella
  • Ghost of Tsushiman grafiikan korruptoituminen kun Record & Streaming on käynnissä HDR päällä
  • AFMF:n pois kytkeytyminen tiettyjen Overlay-ikkunoiden kanssa
  • AMD Software -sovelluksen hyppääminen esiin tietokoneen herätessä unitilasta
  • Videon ja äänen synkronointinongelmat AV1-koodekilla nauhoittaessa

Tiedossa olevat bugit ja muuta huomioitavaa:

  • Epätasainen suorituskyky tietyille alueille siirryttäessä DayZ:ssa (Korjaus tulossa 24.10.1 -ajureissa)
  • Ajureiden kaatuilu Warhammer 40 000: Space Marine 2 -pelissä Ryzen AI 300 -sarjalla (Korjattavissa ottamalla Variable Graphics Memory -ominaisuus käyttöön)
  • AMD työskentelee Frostpunk 2:n kehittäjien kanssa korjatakseen pelin vilkkumisen Record & Stream -ominaisuus käytössä
  • AMD työskentelee Warhammer 40 000: Space Marine 2:n kehittäjien kanssa korjatakseen tietyillä vesialueilla tapahtuvan mustan vilkunnan

Lataa AMD:n ajurit täältä

Keskustele aiheesta foorumilla

Nokia-puhelimet hävinneet HMD Globalin Euroopan-sivustolta

1.10.2024 - 22:15 / Timo Niemenmaa Mobiili

HMD:n virallisen kannan mukaan Nokia-puhelimet ovat silti edelleen osa sen monibrändistrategiaa.

Suomessa pääkonttoriaan pitävän HMD Globalin valmistamia Nokia-puhelimia on tähän asti ollut saatavilla valmistajan verkkokaupasta keväällä julkaistujen HMD-mallien rinnalla, mutta nyt Nokiat ovat hävinneet sivustolta kokonaan, ainakin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. HMD-brändin julkistuksen jälkeen Nokia-puhelinten tulevaisuus on ollut epäselvä.

HMD-tukisivuilla myös Nokia-puhelimia näkyy kuitenkin edelleen päivityksiä vastaanottavien laitteiden listalla ja esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa Nokia-puhelimia on yhä valmistajan sivustolla ainakin toistaiseksi myynnissä. HMD Globalin oman lausunnon mukaan Nokia-puhelimet ovat osa valmistajan monibrändistrategiaa jatkossakin alkuperäisten HMD-laitteiden rinnalla, mutta asiaa ei kuitenkaan selvennetty sen seikkaperäisemmin. Viimeaikaiset käytännön julkistukset älypuhelinpuolella puhuvat kuitenkin hieman toista kieltä.

Lähde: GSMArena

Keskustele aiheesta foorumilla

Motorola julkaisi uuden moto g75 5G -älypuhelimen pitkällä päivitystuella

1.10.2024 - 05:09 / Petrus Laine Mobiili

Yhtiö kertoo panostaneensa moto g75 5G:ssä ennen kaikkea kestävyyteen, mutta oman huomionsa ovat saaneet myös esimerkiksi hämäräkuvaus ja nopeisiin yhteyksiin.

Motorola on julkistanut uuden ThinkPhonen ohella myös uuden moto g75 5G -puhelimen. Yhtiön tiedotteen mukaan uuden moto g75 5G:ssä on panostettu ennen kaikkea kestävyyteen.

Motorola moto g75 5G on yhtiön ensimmäinen MIL-STD-810H-sertifikaatin saanut moto g -puhelin. Sen luvataan kestävän pudotukset 1,2 metristä, äärimmäisetkin sääolosuhteet, lämpötilat ja paineen vaihtelut. Suojausten ohella puhelimessa on panostettu myös muun muassa hämäräkuvaukseen ja nopeisiin yhteyksiin. Laitteen sisällä on Qualcommin syyskuun alussa vaivihkaa julkaisema Snapdragon 6 gen 3 -piiri.

Motorolan muista viimeaikaisista Moto G -sarjalaisista poiketen Moto g75 5G:hen tarjotaan hintaluokassa poikkeuksellisen pitkä viiden Android-version päivitystuki sekä tietoturvakorjaukset vuoteen 2030 asti (joka toinen kuukausi).

Motorola moto g75 5G:n tekniset ominaisuudet:

  • Ulkomitat ja paino: 166,09 x 77,24 x 8,34/8,44 mm, 205/208 grammaa
  • Materiaalit: Muovirunko, Gorilla Glass 5 -etulasi, muovi- tai tekonahkatakakansi
  • Suojaus: IP68, MIL-STD 810H
  • 6,78” 2388×1080 LCD, 120 Hz, kosketus 240 Hz, maksimikirkkaus 1000 nitiä
  • Qualcomm Snapdragon 6 Gen 3 (4x 2,4 GHz Cortex-A78, 4x 1,8 GHz Cortex-A55, Adreno)
  • 8 Gt LPDDR4X-muistia, 128/256 Gt UFS 2.2, microSD-korttipaikka (max. 1 Tt)
  • 5G sub-6 GHz, (NR n1/n3/n5/n7/n8/n20/n26/n28/n38/n40/n41/n77/n78), nano-SIM + eSIM
  • Wi-Fi 802.11 6E, Bluetooth 5.4, GPS/AGPS/GLONASS, Galileo, GZSS, Beidou
  • Kolmoistakakamera:
    • 50 megapikselin pääkamera (Sony Lytia 600, f/1.79, 0,8 µm pikselikoko, PDAF, OIS)
    • 8 megapikselin ultralaajakulma (f/2.2, 118,6°, 1,12 µm pikselikoko, AF, Macro Vision)
    • Vilkuntasensori
  • 16 megapikselin etukamera (f/2.45, 1,0 µm pikselikoko)
  • Stereokaiuttimet, Dolby Atmos -tuki
  • 5000 mAh akku, USB-C 2.0, 30 W pikalataus, 15 W langaton lataus
  • Android 14 (5 Android-versiopäivitystä & tietoturvakorjauksia joka toinen kuu 2030 asti)

Moto g75 5G löytyy kauppojen hyllyiltä lokakuun puolivälissä ja sen suositushinta tulee olemaan 369 euroa. Harmaassa värivaihtoehdossa on mattapintainen takakuori ja vihreässä sekä sinisessä vaihtoehdossa on tekonahkatakakuori. Lisäksi saataville tulee ensisijaisesti yrityskäyttöön suunnattu Business Edition 128 Gt:n tallennustilalla ja vuoden lisätakuulla 349 euron hintaan.

Lähde: Lehdistötiedote (sähköposti)

Keskustele aiheesta foorumilla

Motorola esitteli uuden ThinkPhone25:n

1.10.2024 - 04:32 / Petrus Laine Mobiili

Ensisijaisesti yrityskäyttöön suunnattu ThinkPhone25 on valinnut sisälleen edeltäjäänsä vaatimattomamman järjestelmäpiirin.

Motorola julkaisi vuonna 2023 kannettavien puolelta nimeä lainaavan Lenovo ThinkPhone -puhelimen yrityskäyttöön. Nyt puhelin tekee vuoden tauon jälkeen paluun. Vaikka nimistä voisi muuta päätellä, on Motorola Lenovon omistama merkki eikä päinvastoin. Uudessa versiossa Lenovon nimi on jätetty pois ja virallinen kutsumanimi onkin nyt ThinkPhone by Motorola.

Motorola ThinkPhone25 muistuttaa ulkonäkönsä puolesta vahvasti edeltäjäänsä hiilikuitumaisine takakuorineen, mutta puhelimen kamerasaareke on kasvanut syvyyttä sitten viime näkemän. Kamerasaarekkeesta löytyy edeltäjän tapaan kolme sensoria sekä salama.

ThinkPhone25 panostaa edelleen vahvasti yrityspuoleen ja se on varustettu lukuisilla suojaominaisuuksilla, kuten haittaohjelmia torjuvalla ThinkShieldillä ja moto ai -tekoälyä hyödyntävällä Moto Secure -suojauksella. Suorituskykyyn ei ole kuitenkaan panostettu entiseen tapaan, vaan puhelimen sydämenä sykkii edeltävän vuoden lippulaivapiirin sijasta MediaTekin keskiluokkaan sijoittuva Dimensity 7300.

ThinkPhone25 by Motorolan tekniset ominaisuudet:

  • Ulkomitat ja paino: 154,1 x 71,2 x 8,1 mm, 171 grammaa
  • Materiaalit: Takakuoressa aramidi, kehys muovia, näytön suojana Gorilla Glass 7i
  • Suojaus: IP68, MIL-STD 810H
  • 6,34” 2670×1220 pOLED, mukautuva 120 Hz, kosketus 300 Hz, HDR10+, max 3000 nitiä
  • MediaTek Dimensity 7300 (4x 2,5 GHz Cortex-A78, 4x 2 GHz Cortex-A55, Mali-G615 MC2)
  • 8 Gt LPDDR4X, 256 Gt uMCP (UFS MultiChip Package)
  • 5G sub-6 GHz, (NR n1/2/3/5/7/8/20/26/28/38/40/41/66/75/77/78), nano-SIM + eSIM
  • Wi-Fi 802.11 6E, Bluetooth 5.3, GPS/AGPS/LTEPP, SUPL, Glonass, Galileo
  • Kolmoistakakamera:
    • 50 megapikselin pääkamera (Sony Lytia 700C, f/1.8, 1,0 µm pikselikoko, Quad PDAF, OIS)
    • 13 megapikselin ultralaajakulma (f/2.2, 120°, 1,12 µm pikselikoko, PDAF)
    • 10 megapikselin telekamera (f/2.0, 3x optinen zoom, 1,0 µm pikselikoko, PDAF, OIS)
  • 32 megapikselin etukamera (f/2.4, 0,7 µm pikselikoko)
  • Kaksoisstereokaiuttimet, Dolby Atmos -tuki
  • 4310 mAh akku, USB-C, 68 W TurboPower -pikalataus, 15 W langaton lataus
  • Android 14 (5 vuoden käyttöjärjestelmä- ja tietoturvapäivitystuki)

Motorola ei ole vielä ilmoittanut milloin ThinkPhone25 saapuu markkinoille, mutta sen Euroopan suositushinta tulee olemaan 499 euroa.

Lähde: Motorola

Keskustele aiheesta foorumilla